The Project Gutenberg eBook of Kaksintaistelu This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. Title: Kaksintaistelu Kolminäytöksinen näytelmä Author: Kaarle Halme Release date: May 9, 2025 [eBook #76053] Language: Finnish Original publication: Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy, 1920 Credits: Tapio Riikonen *** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSINTAISTELU *** language: Finnish KAKSINTAISTELU Kolminäytöksinen näytelmä Kirj. KAARLE HALME »Seuranäytelmiä» 215 Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö, 1920. HENKILÖT: Elma Harjavalta. Eino Mauri. Ilmari Varvikko. Jaakko Ruhala. Alli Ruhala. Hanna-äiti. Toivo Taipale. Varppeen Kustaa. ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. Harjavallan arkihuone. Hanna tulee keittiöstä kantaen kahvitarjotinta. Asettaa sen keskipöydälle. Kuuntelee. Menee sitten vasemmalle alaovelle ja kuuntelee taas. Tulee kiireesti keskipöydän luo järjestääkseen vielä jotakin. ELMA (tulee ulkoa). Hanna-äiti! Nukkuuko Alli vielä? HANNA (kääntyy). Hyvää huomenta, lapseni! ELMA (ottaa Hannaa olkapäistä ja kiepahtaa hänen kanssaan ympäri). Huomenta, huomenta, äiti muori! HANNA. Elma! Noh! Annatkos olla — vanhan ihmisen! ELMA. Nukkuuko hän vielä? HANNA. Kuuntelin äsken avaimen reiästä — luulen, että hän on jo noussut. ELMA. Hyvä on! (Katselee tarjotinta.) Herrainen aika! Vasta leivottua leipää! HANNA. Niin! Ja tuoretta voita. ELMA. Milloin ihmeessä —? HANNA (tyytyväisenä). Kun vieras neiti tuli junalla puoli neljä, niin — ELMA. Toiko hän tullessaan? HANNA (naureskellen). Eikä — silloin minä rupesin leipomaan. ELMA (hilpeästi). Sinä olet talon tonttu, Hanna-äiti — sen olen aina sanonut. Milloin sinä nukut — sen jumala tietäköön! (Tyytymättömänä.) Kuulehan! Minä pistäysin tuolla tehtaalla — — Ajatteles! Ei vieläkään ole katettu yövartijan pirttiä. HANNA. Joko sinä nyt taas ehdit siellä juosta? ELMA. Ei vieläkään ollut katettu! Ja eilen vuoti pöydälle ja sänkyyn. HANNA. Ehk'eivät ole vielä ehtineet. ELMA. Mutta minä en siedä sellaista! Isännöitsijä saa erottaa sellaisen työnjohtajan. Ajatteles! Ukko Kari sitä itse paikkaili. Yöt valvoo tehtaan ja sahan vartijana — päivät saa paikata vuotavaa kattoa — HANNA. Onhan se paha. ELMA. Pahako? Se on väärin! Ja se on paljon pahempi, se! (Tekee itselleen voileivän.) Ja sahalla minä kävin — HANNA. Kävitkö sinä sahallakin? ELMA. Kävin. (Haukkaa voileipäänsä.) Ja siellä minä ihan suutuin — HANNA. Elma ei saisi käydä siellä — kun Elma niin pian pahastuu kaikesta. Ainahan sitä on syytä tyytymättömyyteen tässä mailmassa. ELMA. Eipäs ole aina. Eipä Hannaankaan koskaan. — — Vai en minä saisi käydä rullatehtaalla ja sahalla! Tiedätkös mitä? Minun pitäisi asua siellä — olla siellä aina — muuten siitä ei tule yhtään mitään! HANNA. Pitää sanoa isännöitsijälle. — ELMA. Minä olen sanonut työnjohtajalle, että Notkon ahde pitää kivittää — mutta eipäs vain! — — Eilen siihen kaatui erään miehen myllykuorma. — — Niin — ja myllyllä en ole käynyt vielä koko kesänä. (Uhkaavasti — syöden voileipäänsä.) Mutta minä menen sinnekin. HANNA (herttaisesti). Eikö olisi parempi sanoa herra Varvikolle —? ELMA. Isännöitsijälle — pyh! HANNA. Tai sitten holhoojallesi. ELMA (istuu pöydän kulmalle, nauraa). Maurin Einolle — pyh! HANNA. Niin, Mauri herralle. ELMA (naureskellen). Tämä sinun voileipäsi on erinomaista. HANNA. Onpa hyvä, jos on onnistunut! ELMA. On — hyvää on! (Lopettaa syömisensä ja pyyhkii kätensä käsiliinaan.) Tuo nyt sitten kahvia! (Nousee pöydästä.) HANNA. Aivan heti. — Jokohan se vieras neiti voisi tulla juomaan? ELMA (yhä naureskellen). Tiedätkös mitä? Minä luulen, että minä alan holhota heitä kaikkia! — HANNA. Kuinka niin —? ELMA. No, no! En sinua — tiedäthän sen. Tuo nyt kahvi sisään! HANNA (toimessaan). Tuon aivan paikalla! (Menee keittiöön. Alli kurkistaa vasemmasta ovesta.) ELMA. Huomenta, unikeko! ALLI. Huomenta! Oletko yksin? ELMA. Tule vain! Ei täällä ole ketään. ALLI (juoksee sisään). Napita nyt sitten tuo inhoittava pusero! (Kääntää selkänsä Elmalle.) Täällä oli joku. Eikö ollut? ELMA. Oli vain Hanna-äiti. ALLI. Kuka se on? ELMA. Kiinni on. ALLI. Kiitos! ELMA. Istu nyt tuohon — niin saat kahvia. (Hanna tuo kahvipannun.) Siinähän sitä jo tuleekin. — Tässä on minun Hanna-äitini — ja tuo unikeko tuossa on serkkuni Alli — (nauraa) — neiti Alli Ruhala. HANNA. Elman enon tytär. Kyllä minä tiedän. (Tervehtii.) Tervetuloa tänne Harjavaltaan! ALLI (niiaa). Kiitos! ELMA. No, istuhan nyt! Ajatteles, kun sinä tulit yöllä, niin Hanna alkoi leipoa — maistappas. HANNA. Mitä se Elma nyt joutavia! Olkaa nyt hyvät ja tulkaa toimeen parhaanne mukaan! Minun täytyy — ELMA. Kyllä, kyllä! Mene sinä vaan! HANNA. Kovin on tuo Alli kasvanut — ja tullut niin äitinsä näköiseksi. Koetetaan nyt Elman kanssa hoitaa täällä hyvin, ettei pääse kuihtumaan. Kas niin! Istukaa nyt vaan! (Menee.) ALLI (iloisesti). Tämähän on hirmuisen lystiä. ELMA. Mikä niin? (Tarjoilee kahvia.) ALLI (istuu). Kun saa kahvia! ELMA. Etkö sitten kotona —? ALLI. Ei. Me emme koskaan juo kahvia aamulla. ELMA. Minä en tulisi toimeen ilman. Me juomme joka aamu. ALLI. Sitä kai ei äiti tietänyt — ELMA. Kuinka niin? ALLI. Koska ei kieltänyt minua. ELMA. Onko hän sitten ennen —? ALLI. On — ankarasti. (Alkaa juoda.) Koulussakin kaupungissa — siellä missä asuin — kiellettiin — ai, herra, kuinka hyvää — eihän se koskaan päivällä maistu näin hyvältä. ELMA. Hanna-äiti on niin taitava. ALLI. Miksi sinä kutsut häntä Hanna-äidiksi? ELMA. Hän on minun imettäjäni. Muuta äitiä ei minulla ole ollutkaan. ALLI. Sen kyllä tiedän. Kotona on kerrottu, että äitisi kuoli ollessasi vielä pieni. ELMA. Ja elämänikäni olen sanonut häntä Hanna-äidiksi. ALLI. Onko hän hyvä sinulle? ELMA. Hän on ollut minun kaikkeni senjälkeen, kun isäkin kuoli. ALLI. Minä muistan ne hautajaiset. Siitä on jo pitkä aika. ELMA. Kahdeksan vuotta. ALLI. Saanko vielä voileivän? Tämä on niin mainiota. — Isällä oli — kiitos — isällä oli silloin pitkävartiset saappaat jalassa. (Nauraa.) Ajatteles, kuinka hassua! Sen vain muistan. ELMA. Ei, mutta — tosiaankin — minäkin muistan sen. ALLI. Ne olivat kai ihan uudet — siksi kai ne muistan. ELMA. No, miksi ei eno tullut tänne sinun kanssasi? ALLI. Isä matkusti tästä ohi jo viime viikolla — jonnekin etelään — asioille. Kiitoksia! Ah, hah! (Purskahtaa nauramaan.) Ai, jee! Nyt minä vasta huomaan, että minä ihan hotkaisin kahvini. ELMA. No, mitä se tekee? ALLI. Mutta olisipas vain äiti nähnyt! (Katselee ympärilleen.) Minä en ole vielä edes katsellut, miltä täällä näyttää näin päivällä. (Nousee ja alkaa kierrellä huonetta.) ELMA. Taisit olla yöllä vähän uninen? ALLI. Aikalailla. Olin vissiin hyvin hassun näköinen? Hyvä, ettei ollut vastassa muita kuin sinä ja — sanonko minäkin Hanna-äidiksi? ELMA (nousee). Sanot tietysti. ALLI. Sinullahan on täällä hyvin nättiä. (Katselee ikkunasta.) Noin kaunis puisto. Eikö mennä ulos? ELMA. Mennään tietysti. Uitko sinä? ALLI. No, niinkuin virtahevonen. — Onko tämä sinun kirjoituspöytäsi? ELMA. Ei. Se oli isän. Tämä oli hänen työhuoneensa. Ja minä olen laittanut tästä itselleni arkihuoneen. Viihdyn tässä parhaiten. ALLI (viittoilet kädellään). Ja tuolla minä nukuin — ja tuosta mennään keittiön puolelle — ELMA. Ja ruokasaliin ja muihin huoneisiin. Menemmekö katsomaan? ALLI. Mennään vain. (Osoittaa oikeanpuolista ovea.) Mihin tuosta mennään? ELMA. Siellä on konttorihuoneisto, mutta sitä ovea pidetään aina kiinni. ALLI. Minkätähden? ELMA. Isävainaja sulki sen jo eläissään. Hanna-äiti sanoo isän sanoneen, että sitä ei saa käyttää. Eikä sitä ole kertaakaan käytetty. ALLI. Mutta minkätähden hän niin määräsi? ELMA. Isä sanoi, että perhe ja konttori eivät saa olla missään yhteydessä. ALLI (ihmetellen). Onko siellä konttoristeja? ELMA. On kyllä. ALLI (naureskellen). Ai jee! Kyllä ymmärrän. ELMA. Mitä sitten? ALLI. Ne tulisivat ja kurttiseeraisivat. ELMA (nauraa). Ymmärrätkö sinä sellaista? ALLI (loukkaantuen). Kuinka sinä voit sellaista edes kysyäkään? (Kääntyy ikkunaan.) Ai! — Kukas tuo on? ELMA. Se on minun holhoojani. ALLI. Mikä holhooja tuollainen —? ELMA. Onpa vain. ALLI. Noin nuori mies! Ai, ai! Se tulee tänne. — Kuinkahan minä tukkanikin kampaisin? ELMA (nauraa). Hyvä se on. (Ottaa Allia päästä.) Sinä olet oikein nätti. ALLI. Älä nyt sitä sitten sotke — jos se kerran on hyvä. EINO (tulee ulkoa, on vähän hermostunut). Saako tulla? ELMA. Terve tuloa, holhooja-isä! EINO. Hyvää huomenta! Kas vain, täällä on vieraita! ELMA (tervehdittyään). Serkkuni — neiti Alli Ruhala — ja herra Eino Mauri. EINO (hämmästyy). Vai niin — niinkö? No, tervetuloa Harjavaltaan! ALLI. Kiitos! ELMA. Holhooja-isä ei ole käynytkään pitkään aikaan — EINO. Mitä te arvelette, neiti Ruhala, eikö hän ole paha, kun aina nimittää minua tuolla tavalla? ALLI. Ettehän te ole mikään isä. ELMA. Mutta on kuitenkin holhooja. Siitä ei pääse. No, juotko kahvia, holhooja? EINO (menee pöydän ääreen, hermostuneesti). Juon, jos et nimittele. ELMA (naureskelee). Herra Mauri on hyvä ja istuu — ja neiti Ruhala — ALLI. Ei siihen, herra Mauri! Minä siinä jo äsken istuin — EINO. Anteeksi! ALLI (pyyhkien käsiliinalla). Minä jo tämän paikan niin töhertelin. (Istuvat.) EINO (levottomana). Yksinkö neiti on tullut? ALLI. Yksin tietysti. Luuletteko, etten olisi uskaltanut? ELMA. Juotko leivän kanssa? EINO. Mitä sanoit? ELMA (naurahtaa ja huutaa). Haluatko leivän kanssa? EINO (nousee). Ilman — ilman. (Kävelee levottomana.) ELMA (katsoo pitkään). Noo? EINO (katsoo kelloaan). Tuota — minä luulen, että minun täytyy mennä. ELMA. Sinähän olet tänään kovin hermostunut. EINO (lyhyesti). Enkä ole. ELMA (antaa kahvia). Tässä. Ole hyvä! EINO (sivelee hermostuneesti viiksiään). Pitäisi oikeastaan mennä konttoriin. ELMA. Isännöitsijääkö tapaamaan? EINO. Niin — sitäkin. ELMA (nauraen). Tiedäthän, että hän ilmestyy tänne heti, kun sinä olet tullut. Odota siis! EINO (istuutuu). No, mitenkä isänne jaksaa? ALLI. Kiitos — hyvin! EINO. Olipa ikävä, ettei hänkin tullut teidän mukananne. ELMA. Olkaamme nyt tyytyväisiä, kun olemme saaneet Allin luoksemme. Alli! Tahdotko lisää kahvia? ALLI. Kyllä vähän. — Kiitos! EINO. Niin — tietysti olemme tyytyväiset. ALLI. Onko lysti asua tällaisessa liikepaikassa? ELMA. Noo — kyllähän — ALLI. Meillä on niin kauhean yksitoikkoista. Kartano vain — ja pari myllyä. — Mutta nyt isä aikoo rakentaa jotakin tehtaan tapaista kosken rannalle — sitten ehkä meilläkin elämä muuttuu. EINO. Vai niin? ELMA. Aikooko eno —? ALLI. Aikoo varmasti. Ja sitten tulee meillekin insinöörejä ja — ja — ELMA. Ja konttoristeja — — ALLI (nykäisee Elmaa hihasta). Ush! (Painautuu kahvikuppinsa ääreen. Toivo koputtaa ulko-ovelle.) ELMA. Siinä on jo isännöitsijä! Sisään! (Toivo tulee, pieni laatikko kädessä.) Kas — Toivohan se onkin! TOIVO (ujona ja arkana). Hyvää päivää! ELMA (nousee ja menee vastaan). Terve, terve! Tulit ihan kreivin aikaan. Tule nyt tänne, että saan esitellä. (Toivo kumartaa Einolle.) EINO (nyökkää). Päivää, päivää! ELMA. Katsos nyt. Alli-serkku! Tässä on kasvinveljeni Toivo Taipale. Alli-serkun nimi on — (leikillisesti) — neiti Alli Ruhala. TOIVO (tervehtii ujosti). Hyvää päivää — neiti! ALLI (niiaa). Päivää! ELMA. Istu sinä, Toivo, nyt tähän minun paikalleni Allin viereen. Minä siirryn tänne pöydän päähän vastapäätä holhoojaa. Noin! Ja Alli kaataa sinulle kahvia. ALLI. Tahdotteko? TOIVO. Kiitän. ELMA. Vanha holhooja-isä ei saa olla noin murrimaisen näköinen! ALLI (hommatessaan Toivolle kahvia). Me olemme niin ikäviä — EINO (katselee hymyillen Elmaa). Ja pisteliäitä. ALLI. Näetkös nyt, Elma! Sinä vain yhä nimittelet — ELMA (panee kädet suulleen). Ai, ai, joko minä taas? (Ojentaa kätensä pöydän yli Einolle, hymyilee.) Minä en enää koskaan — EINO (ojentaa kätensä, raskasmielisesti). Vähään aikaan — ALLI. Jaa, mutta — (Antaa Toivolle kahvia.) Olkaa niin hyvä! Tässä on voita ja leipää! (Nostaa sormensa.) Sana pitää pitää! Muista nyt, Elma! Ei koskaan! ELMA (nauraa). Ei koskaan — vähään aikaan! (Katsoo Toivoa.) No, Toivo! Juo nyt! TOIVO (panee pienen laatikon pöydälle). Tässä on Elmalle! ELMA. Joko sinä ne nyt tuot? TOIVO. Mestari sanoi, että nyt ne ovat hyvässä kunnossa. ELMA (avaa laatikon). Kaksi kanuunaa. ALLI. Hui — pyssyjä! ELMA (aikoo ottaa yhden pistoolin). Kirkkaita ovat — TOIVO. Ei, ei! Ne ovat ladatut. EINO. Mitä sinä niillä? ELMA. Ne olivat aivan siivottomassa kunnossa. Ja minä pelkään, ettei niitä olisi ollenkaan voinut käyttää — jos tulisi rosvoja. TOIVO. Mestari sanoi, etteivät ne olisi lauenneetkaan. ELMA. Sen arvasin. Ja sentähden Toivo vei ne konemestarille puhdistettaviksi. (Naureskellen.) Ja sellaisten kanuunain turvassa koko talo on levännyt vuosikausia. — Nyt ne ovat toisen näköisiäkin. ALLI. Älä koske niihin! Etkö kuullut — ne ovat ladatut! ELMA. Pannaan pois sitten. Nyt niitä ei tarvita. Näin valoisana kesänä eivät rosvotkaan liiku. (Vie laatikon kirjoituspöydän laatikkoon.) ALLI. Tuollainen isälläkin on. Nytkin hänellä on sellainen mukanansa matkalla. (Nauraa.) Mutta se on hänellä matkalaukussa. ELMA. Sepä hassua! Voisi tapahtua mitä tahansa, ennenkuin hän sen sieltä saisi. EINO. Onko isänne matkoilla? ALLI. On. Sen uuden tehtaan tähden. ELMA. Ooh! Onko hanke jo niin pitkällä? ALLI. Oi, voi! Ruhalassa on käynyt senkin seitsemän mestaria ja mittaria touhuamassa. Kuuluu vain tarvittavan hirveän paljon rahaa. Ja äiti on vihainen, kun isä aikoo tehdä velkaa. ELMA. Entäs sinä? ALLI (nolostuu innostumisestaan). Minä? — Pyh! — Kuka minulta kysyisi! (Toivolle.) Herra jesta! Ettehän te ottanut leipää ollenkaan! TOIVO. En minä — kiitoksia vain — ELMA. Älä nyt, velimies, yhtään ujoile! Ole kuten ennenkin! TOIVO. Kyllähän minä — ALLI. Joko sinä taas nimittelet? ELMA. Toivoako? EINO (hymyillen). Toivolla ja minulla — meillä on ristimme kummallakin. ALLI (Toivolle). Mitä varten Elma sanoo teitä velimiehekseen? TOIVO (hämillään). Ystävällisyydestä. EINO (Allille). Tunnettehan Hanna-äidin? ALLI. Kyllä. ELMA. Ja Toivo on hänen poikansa. Hän on meidät yhtaikaa kasvattanut. Me olemme samanikäiset — ALLI (riemastuen). Sittenhän te olette aivan kuin sisarukset. (Ojentaa kätensä Toivolle.) Mekin olemme sitten — (Joutuu hämilleen ja katsoo alas.) TOIVO (hämillään). Kyllä kai minun nyt täytyy — ELMA (hymyillen). Kuuntele nyt, mitä serkku sanoo! ALLI. En minä mitään sano. (Alkaa äkkiä nauraa.) Tiedättekö miksi isä minua sanoo? EINO. No — miksi? ALLI. Tädiksi — ha, ha, ha! Aina vain erehtymättä tädiksi. (Toiset nauravat.) Olenko minä niin hirveän tätimäinen? (Toivolle.) Olenko teidän mielestänne? TOIVO. Ette. EINO. Ette minunkaan mielestäni. ALLI. Mutta isän mielestä kai olen. Hän sanoo, että puhun asioista, joita en ymmärrä. ELMA (nauraa). Mutta ymmärräthän sinä — ALLI (nostaa sormensa, veitikkamaisesti). Kyllä minä ymmärränkin — (katsoo ensin Elmaa ja sitten Einoa) — yhtä ja toista. ELMA (muuttaen äänilajia). Tiedätkö, missä eno nyt on? ALLI (heristää sormellaan). Älä sinä yhtään mene enon turviin! EINO. Niin tosiaan — missä isänne nyt on matkoilla — tiedättekö? ALLI (naureskellen). Kas, kas, kas! »Ole hiiri kuurussa — kissa on pääsi päällä.» EINO (nopeasti). Mitä sillä tarkoitatte? ALLI (hyvin pikkuvanhasti, lopettaen leikin). Isä on Helsingissä, Erämoision lainanvälitysliikkeessä. EINO (nousee nopeasti). Erämoision? (Katsoo tutkivasti Alliin.) Mitä varten? ELMA. No, niitä tehdasrahoja kai — — — Eino! Voitko sinä pahoin? TOIVO (nousee). Minun täytyy nyt — ALLI (nousee). Odottakaa nyt! Viekää minut koskelle! ELMA (nousee). Voitko pahoin, Eino? EINO (hymyilee väkinäisesti): En. Miksi niin luulet? Olen ehkä väsynyt. Työskentelin koko yön. ALLI (katsoo ikkunasta). No, nyt tulee joku herra — ELMA. Se on isännöitsijä. Kiirehditään sitten pois. (Einolle.) Teillä on kai asioita? EINO. On. ELMA (Einolle). Saahan Toivo seurata meitä koskelle? (Toivolle.) Ei kai siellä lautatarhassa nyt niin kiirettä ole? TOIVO. Ei tällä hetkellä ole mitään. ELMA (Einolle). No, niin? Saahan hän? EINO. Kyllä, kyllä! Toivo sanoo vain työnjohtajalle! ELMA. Mennään sitten! ALLI (pikkuvanhasti). Eikä mennä! Saat ensin esittää minut isännöitsijällesi. ILMARI (tulee ulkoa). Hyvää huomenta! Ooh! Pyydän anteeksi! Täällä on paljon vieraita. Oli vähän asiaa herra Maurille. ELMA. Tehkää hyvin vain! Kuten näette — me muut olemmekin juuri lähdössä ulos. — Saanko esitellä — isännöitsijä Ilmari Varvikko ja serkkuni Alli Ruhala. ALLI. Erittäin hauska tutustua! ILMARI. Terve tultuanne Harjavaltaan! ALLI. Kiitän. Suokaa anteeksi — me lähdemme koskelle — näkemiin, hyvät herrat! ELMA (purskahtaa nauramaan). Niin — näkemiin. (Taputtaa Allia poskelle.) Me olemme saaneet oikean salonkisävyn täällä Harjavallassa. — Ei, mennään keittiön kautta. (Työntää Allin ja Toivon keittiön ovesta.) Hanna-äidin kautta! (Einolle.) Hanna-äiti tuo puhtaita kuppeja. (Menee.) EINO. Kiitos, kiitos! ILMARI. Herttainen tyttö tuo — hm — (katsoo Einoon) — mikä hänen nimensä taas olikaan? EINO. Alli Ruhala. — Istu! ILMARI (istuu Elman paikalle). Kiitos. (Sytyttää tupakan.) Noo? Oliko tilit selvät? EINO (kävelee). Oli. — Liikkeen tilit kyllä. ILMARI. Eihän muusta ole kysymyskään. EINO. Voit olla tyytyväinen. ILMARI (huolettomasti). Mitäpäs siitä! Tiesin sen ennaltakin. (Äänettömyys.) EINO (kävelee yhä hermostuneesti, kierrellen viiksiään). Oliko sinulla asiaa minulle? Sanoit, että tulit sentähden? ILMARI. Ajattelin — ellet poikkea konttoriin — EINO (tiukasti). No, mitä sitten? ILMARI. Oletko huonolla tuulella? HANNA (tuo tarjottimella kuppeja). Hyvää huomenta! EINO. Huomenta, Hanna-äiti! ILMARI. Hyvää huomenta — vaikka me jo olemme tavanneetkin tuolla ulkona. Me molemmat liikumme varhain. HANNA (kokoaa käytettyjä kuppeja tarjottimelleen). Niin, isännöitsijä on hyvä ja kaataa itse — tai ehkä Eino — EINO. Kiitos vain! Kyllä me saamme. HANNA. Minulla onkin vähän hommaa. (Menee.) EINO (istuu entiselle paikalleen ja sytyttää hermostuneena tupakan). Kuinka paljolla sinä ostitkaan niitä Pajayhtiön osakkeita — omaan laskuusi? ILMARI. Kaikella omaisuudellani mitä jäljellä oli, — kahdellakymmenellä tuhannella. EINO. Ja minun laskuuni saman verran. ILMARI. Holhokkisi laskuun. EINO. Niin — tietysti. (Katsoo Ilmariin.) Luuletko, että kannattaisi hankkia enemmän noita osakkeita? ILMARI (vitkaan). Sitä en tiedä. Haluaisitko? EINO. Haluaisitko sinä? ILMARI. Ei ole irtainta rahaa — paitsi jos sinä maksat velkasi. EINO (pyyhkii hermostuneesti tukkaansa). Oletko saanut sähkösanoman? ILMARI. En. Mistä sitten? EINO. Minä sain eilen illalla — myöhään. ILMARI. Noo? EINO. »Paja» jättää tänään konkurssianomuksen. ILMARI. Kas vain! EINO (terävästi). Eikö se sen enempää liikuta sinua. ILMARI (naurahtaa). Ei! EINO. Eikö? ILMARI (levollisesti). Minä olen jo aikoja sitten myynyt osakkeeni. EINO (hypähtää seisomaan). Myynyt? ILMARI. Kymmenen prosentin tappiolla. EINO (tuskin hilliten itseään). Lurjus! ILMARI. Mitä? EINO. Olet jo aikoja sitten aavistanut, että »Paja» horjuu — koska olet myynyt osakkeesi tappiolla — etkä ole minulle sanonut mitään — et mitään. Onko sinulla ollut tarkoitus saattaa minut perikatoon? ILMARI (nousee). Ei. EINO (tiukasti). Miksi sitten? ILMARI. Ei voi kehoittaa toista ihmistä myymään tappiolla. EINO (ärtyneesti). Ei! Mutta voi sanoa, mitä itse arvelee asiasta. ILMARI. En halunnut vaikuttaa. EINO (kävelee suuttuneena edestakaisin, ei voi enää hillitä itseään). Mutta kyllä silloin halusit, kun sait minut ne ostamaan. Silloin pidit kymmenen kaunista esitelmää — ILMARI. Silloin uskoin niin — EINO (ankarasti). Lörpötystä! Sinä tiesit, että minulla oli kädet täynnä asioita. Omavelkainen perintötilani — Harjavallan rempallaan oleva liike — vaikka hyväkin — mutta kuitenkin korjattava ajanmukaiseksi — oma lainahommani — ja tuhat touhua — ILMARI (kohauttaa olkapäitään). Miksi hommasit niin paljon? Miksi tahdoit päästä Elman holhoojaksi? — Ja minähän sinua olen auttanut. Minulta sait lainan kartanoosi. EINO. Se oli sattuma, että otin sen sinulta. Erämoision asioimisliikkeessä oli useita lainantarjoojia. ILMARI (karistaen tuhkaa tupakastaan). Onni sinulle — että sait minulta. Ja palkaksi sanot minua lurjukseksi. EINO (katsoo tiukasti Ilmaria). Kuulehan, mies! (Pakottaa itsensä rauhalliseksi.) Puhukaamme asiasta rauhallisesti. Istu! (Istuutuu.) ILMARI. Minä olen rauhallinen. (Istuutuu.) EINO. Kun minä otin sinulta viidenkymmenen tuhannen lainan, niin tein sen ensiksikin sentähden, että samalla tarjosin sinulle viiden vuoden isännöitsijätoimen — viiden vuoden välikirjan tarkoitan — täällä Harjavallassa. Toiseksi sentähden, että tahdoin auttaa sinua maaseudulle, piiloutumaan niitä juoruja, joita sinusta liikkui — ILMARI. Juorujapa tosiaankin! EINO. No niin — juoruja tai ei. Itse tietänet parhaiten, mistä yhtäkkiä sait paljon rahoja — sinä, köyhä poika — ILMARI. Minä pyydän päästä — EINO (viittaa kädellään). Kyllä, kyllä! — En minä silloin mitään epäillytkään. Jos olisin juttuihin uskonut, niin et nyt olisi täällä. Mutta siitä ei ole nyt kysymys. Vaikka eilen sain kirjeen — ILMARI. Minkä kirjeen? EINO. Jossa minua varoitetaan sinusta — (Ilmari naurahtaa ylimielisesti. Eino korottaa ääntään) — niin en sittenkään varoituksien johdosta toimi. ILMARI. Mitä nyt sitten toimit? EINO. Vaan minä tulen toimimaan sen johdosta, että sinä olet minut pettänyt. ILMARI. Mitä? (Aikoo hyökätä ylös.) EINO (viittaa kädellään). Pysy rauhallisena. Mehän päätimme keskustella rauhallisesti. ILMARI (istuu levollisesti). Sinä voit säästää loukkaukset selityksien jälkeen. EINO. Minä käytän niitä sanoja, jotka ovat asialle ominaisia. — Minulla on silloinen kirjeesi, jossa tarjoot nuo »Paja»-osakkeesi myytäväksi. (Ottaa kirjeen laskustaan.) Ja siitä käy selville, että tahdot tuottaa minulle tappion. Tunsit »Pajan» asiat jo silloin, kun ostimme osakkeet. Muistat kai, mitkä osakkeet minä ostin? (Terävällä, syyttävällä äänellä.) Sinun osakkeesi! (Painostaen sanoja.) Sinun osakkeesi! — Enkä alennuksella, vaan kymmenen prosentin korotuksella. ILMARI. Näytäppäs tuo kirje! EINO (pistää kirjeen takkinsa sivutaskuun). Ja siinä on vielä mainittu syykin, miksi tahdot minulle tappiota — minulle häviötä. — Sinä jo silloin suunnittelit saavasi — saavasi perijättären — kun vain minä olen syrjäytetty. ILMARI (nauraa.) Minä olen aina sanonut, että sinä olet suurempi runoilija kuin liikemies. Sinun olisi pitänyt ruveta kirjailijaksi. EINO (hypähtää ylös). Luuletko sinä, että liikemiehet saavat olla roistoja? ILMARI (kohauttaen olkapäitään). Tyhmä kysymys! Eihän sellaista kukaan luule. — Mutta — etkö halua istua? EINO. En — enää. ILMARI. No, seiso sitten! (Hymyilee.) Sanohan nyt, oliko muita syitä, miksi minut tänne otit! Nuo kaksi, jotka äsken mainitsit, tuntuivat yhdeltä ja samalta — ja sekin oli keksitty. Voitko sanoa, oliko mitään todellista syytä? EINO (pyyhkii tukkaansa hermostuneesti). Minä en puhu mitään siitä, mitä oli tai mitä ei ollut. Mennyttä ei voi muuttaa. Antakaamme sen siis olla — antaa niiden jäädä. Jos joku on tehnyt väärin, niin koettakoon sovittaa. ILMARI (nousee.) Lörpötyksiä! sanon minäkin. Asiaan! Mihin tahdot tulla? EINO. Liikkeen hoidosta ei sinua voi moittia — ILMARI (viittaa kädellään). No, no, no! Sen tiedän minä paremmin kuin sinä. Asiaan! EINO. Minä olen syvästi pahoillani siitä, että me emme ole toverillisesti — kuten toivoin — ja luulin — ILMARI (ankarasti). Lörpötystä! Sinä olet nimittänyt minua lurjukseksi ja petturiksi. Meillä ei siis ole enää mitään toverillisuutta. Mahdollisesti jonkun verran asioita. (Katsoo sivuttain Einoa.) Asioita ehkä. Siis — asiaan! EINO (vastenmielisesti ja hermostuneesti). Sinulla oli viiden vuoden välikirja. Se on jo kolme kuukautta ollut voimaton — ILMARI (pilkallisesti hymyillen). Ja kun se piti uudistettaman — matkustit sinä kahdeksi kuukaudeksi ulkomaille — (kääntää selkänsä ja astuu jonkun askeleen etunäyttämölle) — päästäksesi sitä uudistamasta. EINO (ottaa nenäliinan taskustaan pyyhkiäkseen hikeä, ja samalla putoaa äskeinen kirje lattialle). Sinä olet nyt vapaa Harjavallasta. Tästä hetkestä asti. Mene heti ilmoittamaan siitä konttoriin ja työnjohtajille. Jäljellä olevan palkkasi saat nostaa rahastonhoitajalta. ILMARI (kääntyy). No, osaat sinä puhua liikemieskieltäkin. EINO. Ikävä, että näin on käynyt — ILMARI (melkein raa'asii). Taas runoa! (Hymyilee pilkallisesti.) Entäs minun saatavani? Vai unohdatko sen? EINO. Minä pidän sen irtisanottuna tästä hetkestä asti. Aikaa on kaksi kuukautta. Jo ennen sitä saat omasi. ILMARI. Sehän tuntuu lupaavalta. — No, entäs — menenkö vielä konttoriin? — Siellä olisi yhtä ja toista järjestettävää — selitettävää. En tahtoisi, että tehdään tyhmyyksiä tärkeissä asioissa, sillä — (katsoen Einoa ivallisesti hymyillen) — eihän sitä tiedä koskaan, mitä sattuu — ja miten asiat kääntyvät. — EINO. Tahtosi mukaan, mutta määräyksiä et saa antaa. Hyvästi! (Ottaa hattunsa ja menee.) ILMARI (yksin). Hm! (Kiertelee viiksiään.) Hm! (Kävelee ylös ja alas sillä puolen, missä istui, ja viheltelee. Pysähtyy joskus ja ajattelee mumisten itsekseen.) Hm! Hm! (Istuu sitten entiselle paikalleen ja miettii.) Tja, tja, tja! ALLI (tulee keittiön ovesta). Eikö Hanna-äiti ole täällä? ILMARI. Kas vain — neiti Ruhala! ALLI. Eikö hän ole käynytkään? ILMARI. No, mitä nyt hänestä? ALLI. Asiaa vain. (Huomaa Einon pudottaman kirjeen.) Menikö herra Mauri jo pois? ILMARI. Meni. Minne Elma-neiti jäi? ALLI. Hän odottaa ulkona. Me menemme uimaan. Tulin hakemaan lakanaa itselleni. ILMARI (nousee). Odottaako hän ulkona? ALLI (toimessa). Älkää nyt liikkuko! ILMARI (hämmästyen). Miksi en? ALLI. Silläkö tuolilla te istuitte koko ajan? ILMARI. Niin. ALLI. Ja Eino istui — herra Mauri istui tässä — eikö niin? ILMARI. Niin. ALLI. Koko ajan? ILMARI (tuskastuen). No, niin, niin! Entä sitten? ALLI (ottaa kirjeen lattialta, pikkuvanhasti). No, sitten tämä on hänen kirjeensä. ILMARI (hätäisesti). Ei ole! (Polkee jalkaansa.) Se on minun! Anna heti se minulle. ALLI (panee kirjeen taskuunsa). Anteeksi! Emme ole sinut. ILMARI (hädissään). Antakaa kirje — se on minun! ALLI (peräytyy keittiön ovea kohti). Enkä anna. ILMARI. Voitte nähdä allekirjoituksestakin. ALLI. Minä en anna. ILMARI (polkee jalkaa). Annatteko, letukka, hyvällä — tai — (Lähenee Allia.) ALLI. Hyi — sellaisia tapoja — hyi! (Puikahtaa ovesta ulos.) ILMARI (yksin, kävelee kiihkeästi perällä.) Perhanan kirje! Jos vielä — ELMA (kurkistaa ulko-ovesta). Alli! Missä sinä vävyt? ILMARI. Kuulkaa, Elma-neiti! Hyvä, että tulitte. Saanko hetkisen puhua kanssanne? ELMA. Meidän piti mennä uimaan — ILMARI. Minulla olisi hyvin tärkeätä — ELMA. Joko Eino on mennyt? ILMARI. Jo. Tulkaa nyt sisään hetkeksi! ELMA (tulee sisään). Oi, oi! Kuinka siellä on kuuma! ILMARI. On siellä — ELMA. No? ILMARI. Ettekö suvaitse istua? Eihän se näin käy — seisovalta jalalta. ELMA (katsoo Ilmaria). Ooh! (Hymyilee.) Tehän olette oikein juhlallinen. ILMARI. Olen. Minä olen hyvin juhlallinen. Istukaa tähän — tähän sohvaan — tässä on mukavampi. ELMA (nauraa). Kestääkö se niin kauan? (Istuu sohvaan.) ILMARI. Noin. En tiedä — voi kestää ja — ja — voi olla lyhytkin. ELMA. Aiotteko itse seisoa? Istukaa, olkaa hyvä! ILMARI (ottaa tuolin). Kiitän. ELMA (purskahtaa nauramaan). Minä en ole koskaan nähnyt diplomaattia, mutta minun mielestäni te olette nyt sellaisen näköinen. Aivan kuin tahtoisitte paljastaa valtiosalaisuuksia. Ha, ha, ha! ILMARI. Älkää naurako! Minä pyydän. ELMA. Oh! Anteeksi! Loukkasinko teitä? No, mitä se on sitten? Mitä on tapahtunut? (Ojentaa kätensä.) Olemmehan me hyviä ystäviä? ILMARI (tarttuu hänen käteensä). Ystäviäkö? Paljon enemmän. Minä tarkoitan, että minä olen paljon enemmän — ELMA (hämillään, aikoo vetää kätensä pois). Oh! Irroittakaa käteni! ILMARI (hätäisesti). Minä pyydän — antakaa sen levätä siinä! Siitä juuri nyt on kysymys. ELMA (vähän keimaillen). Mistä? ILMARI. Tästä hennosta, pienestä, pehmeästä kätösestä. ELMA (veitikkamaisesti). Oletteko te kädestäkatsoja? (Huiskahuttaa häneen päin nenäliinallaan.) Noita? ILMARI. Jos ennustaja olisin, tietäisin jo kohtaloni. Nyt sitä ei tiedä muut kuin te, te yksin — ja tämän käden vallassa on — pysyykö se tässä — vai — vai riistäytyykö irti. ELMA (punastuen). Tehän olette jo — ILMARI. Niin kyllä! Minä olen jo tunnustanut teille rakkauteni kerta ennen — ELMA (vähän harmistuen) Ei — vaan tehän olette jo väkivoimalla pidättänyt käteni. Se on anastusta. Irroittakaa! ILMARI. Ettekö voi vastata. Tiedättehän hyvin, että rakastan teitä. Tiedätte siis, mitä tahdon. ELMA (hieman käskyn sävyä äänessä). Irroittakaa käteni! ILMARI (suutelee Elman kättä). Tietysti, kun käskette. (Irroittaa käden.) ELMA (nousee vähän hermostuneena). Ette suinkaan te kosi orjatarta — vaan vapaata ihmistä. ILMARI (nousee). Kukaan ei ole sen vapaampi kuin te. Enkä minä kenenkään vapautta voi sen enemmän kunnioittaa kuin teidän. ELMA (menee pöydän vasemmalle puolelle). Minähän sanoin teille, että odottaisitte — tai en — en minä niin sanonut — ILMARI (seuraa lähelle). Sanoitte, että en saisi uudistaa kosimistani, ennenkuin — vasta silloin, kun sitä ei enää voi siirtää. ELMA (veitikkamaisesti). Ja nyt ei enää voinut siirtää? ILMARI (vakavasti, melkein synkästi). Ei voinut. ELMA (vähän keimailevasti). Miksi ei? (Istuu tuolille vasemmalle puolen pöytää, selkä ulko-oveen päin.) ILMARI. Arvaattehan syyn. Etupäässä rakkaus — ELMA. Oh! ILMARI (pöydän takana.) Minä pyydän — älkää loukatko minua sillä — että sitä epäilisitte — ELMA (katsoo Ilmaria olkansa taakse). No, minä uskon. Ja sitten — ILMARI. Sitten? ELMA. Te sanoitte — etupäässä — ILMARI. Niin sanoin. (Ottaa luolin ja asettaa sen Elman oikealle puolelle.) Minä en kestä enää tätä kauheata — (istuen) — tätä kauheata mustasukkaisuuden raatelemista. ELMA (vähän ankarasti). Varokaa nyt sanojanne! Minä en ole antanut mihinkään syytä. ILMARI. Ette. Tiedänhän sen. Minussa on syy. Minä en voi nähdä, että herra Mauri kohtelee teitä tuttavallisemmin kuin — kuin — ELMA (silmät puoliksi kiinni). Kuin? ILMARI. Kuin mihin — mihin minulla on oikeus. ELMA (samassa asennossa). Onhan hän holhooja-isä. ILMARI (ivallisesti). Isä! — Isä, joka on työskennellyt elämänikänsä — (Lopettaa äkkiä kesken.) ELMA (avaa silmänsä äkkiä). Mitä hän on työskennellyt? ILMARI (soperrellen). En minä mitään tarkoittanut. Eikä ole syytä puhua hänestä. Kysymys on nyt vain teistä ja — ELMA (tiukasti). Mitä hän on työskennellyt? ILMARI (torjuen). En minä tahtonut — ELMA (ottaa häntä kädestä). Mitä? ILMARI (hermostuneesti). No, herran nimessä — saadakseen teidät vaimokseen — ELMA. Niinkö? ILMARI. Niin. ELMA (painautuu nojaamaan taaksepäin, silmät kiinni — puoliääneen). Niinkö? ILMARI. No, onko siinä nyt mitään ihmeellistä! ELMA (hiljakseen kuin unessa). On — siinä — ei — ei — kyllä — ILMARI (lämpimästi). Elma! ELMA (entisessä asennossa). Niin? ILMARI. Rakkahin Elma! Sanokaa — pidättekö — välitättekö minusta ollenkaan! Minä rukoilen: antakaa minulle vastauksenne. ELMA. Kyllä — ILMARI (hypähtää ylös). Rakkahin Elma! ELMA (avaa silmänsä). Minä annan vastauksen — vielä tänään. ILMARI (polvistuu). Vielä tänään — heti — ELMA (painaa päänsä vasempaan käteensä, jonka nojaa pöytään). Ei heti, antakaa minun — antakaa minun ajatella. ILMARI (syleilee Elmaa). Rakas Elma! Oma armas tyttöni! ELMA (melkein itsekseen). Niinkö? ILMARI. Niin, rakkahin! (Taivuttaa hiljaa Elman päätä puoleensa ja suutelee häntä.) Oma armas! ELMA (työntää Ilmarin hiljaa luotaan). Niin — niin. (Nousee.) Vastauksen saatte vielä tänään. (Antaa kätensä hyvästijätöksi.) Vielä tänään — menkää. (Ilmari suutelee kättä ja lähtee.) Väliverho. TOINEN NÄYTÖS. ALLI (tulee keittiöstä vetäen Hannaa kädestä). Kas niin — Hanna-äiti! Tulkaa nyt vain! Yhtä hyvin te voitte kutoa sukkaa täällä kuin sielläkin. HANNA (sukankudin kädessä). Alli-neiti kulta! Siellä olisi lähempänä askareita — ALLI (taluttaa Hannaa sohvalle istumaan). Eikö mitä! Tytöt kyllä osaavat tehdä puhdasta päivällisten jälkeen ilman teitäkin. HANNA (istuutuu). No — viisi tai kymmenen minuuttia sitten. (Nauraa). Alli on yhtä itsepäinen kuin Elmakin. ALLI (hommassa). Niin, pikkusen aikaa — (ottaa itselleen tuolin) — siksi kun Toivo tulee hakemaan minua koskelle. Mutta enhän minä tässä voi olla kädet ristissä. (Katselee ympärilleen.) Ahaa! (Menee keskipöydältä ottamaan ompeluksen.) Minä jatkan tätä Elman kirjainompelua. (Istuutuu:) Näin. HANNA. Ettekö jo käyneet koskella? ALLI. Emme. Kävimme uimassa. Toivo tulee nyt minua hakemaan koskelle. — Toivo on hyvä poika. HANNA. On — jumalan kiitosi Ja täällä hän on saanut vähän koulutusta ja sitten paikan. (Katselee hymyillen Allia.) Kuinka vanha te olette? ALLI (suurellisesti). Phyy! Minä olen hirveän vanha — yli kuudentoista jo. (Molemmat nauravat.) Mutta vakavasti, Hanna-äiti — te ette saa minua neiditellä ja teititellä ja — kaikkea sellaista — johan äsken sanoin — HANNA (ystävällisesti). No, no! Kyllähän se käy, jahka vähän paremmin tutustumme. ALLI. Mehän jo ihan ensi hetkestä olimme ystävät, eikö totta? HANNA (katselee Allia). Te olette niin ihmeellisesti Elman — ALLI (sivelee kasvojaan). Näköinenkö? HANNA. No — ei juuri — ALLI. Sepä vahinko — Elma on kaunis. HANNA. Mutta te olette — ALLI (nostaa sormensa). Sinä olet. HANNA (hymyilee). Sinä olet hyvin hänen luontoisensa. Pari vuotta takaperin hän oli juuri tuollainen — pikkuvanha — ALLI. — täti — (Nauravat.) Sanoitte, että Elma on itsepäinen? HANNA. On sitäkin — mutta — ALLI. Mutta? HANNA. No, eihän siinä mitään pahaa ole — saahan sen sanoa — hän on toisinaan aivan raju — ALLI (puristaa kohotetun kätensä nyrkkiin, leikillisesti). Niin minäkin — HANNA (hymyilee). Ehk'ei sentään niin. Elma ihan raivostuu joskus — ALLI. Milloin? HANNA (vakavasti). Tavallisimmin silloin, kun hän huomaa tapahtuneen — tai tehdyn jotakin vääryyttä jollekulle toiselle. ALLI (iloisesti). Mutta silloin on syytäkin. HANNA. On kyllä — mutta toisinaan minä ihan pelkään. Hän voi joskus suuttua ihan sokeasti. Tuskin tietää mitä sanoo tai tekee. ALLI. Suuttuuko hän Hanna-äidillekin? HANNA. Ei koskaan. ALLI. Eipä tietenkään — te ette koskaan tee mitään vääryyttä kenellekään. HANNA (hymyilee.) En tiedä — senkö vuoksi — vai muutenko. ALLI. Tietysti siksi. HANNA. Olisi hyvä, jos niin olisi. ALLI (muuttaa tuolinsa vähän lähemmäksi). Kuulkaas! Onko Elma rakastunut? HANNA. Herra jesta! Kehen sitten? ALLI (nauraa). En minä tiedä — ajattelin vain — HANNA. Kuinka niin? ALLI. Hän oli uimamatkalla niin omituinen. Kun isot tytöt ovat rakastuneita, niin he ovat tavallisesti niin — niin kaihomielisiä — niin — niin — aivan kuin niitä itkettäisi. (Nauraa.) HANNA (pelästyneenä). Itkettikö Elmaa sitten? ALLI. No, ei juuri muutakaan — HANNA. Herra jesta! ALLI (äkkiä). Olisikohan se — isännöitsijään? HANNA. Tott'ei hän nyt — herran tähden — ALLI. Miksi ei? HANNA (hämillään). Niin — enhän minä tiedä — eikä ihmisistä saa ajatella pahaa — mutta — tott'ei hän nyt sentään — ALLI. Tai Einoon — herra Mauriin tarkoitan. HANNA (vilkastuen). No, se olisi toista — sitä minäkin toivoisin. ALLI. Ettekö tekään pidä Varvikosta? HANNA. Hm! Minunhan pitäisi pitää. Ei hän ole koskaan minulle mitään pahaa tehnyt. Mutta minkä sille voi, ettei pidä! ALLI. En minäkään. Heti ensi hetkestä koetin olla hänelle oikein epäkohtelias. Mutta Eino — HANNA. Niin, Eino on varmaankin maailman parhain ihminen. (Panee kädet helmaansa.) Mutta kun minä nyt oikein ajattelen, niin taitaa Eino olla rakastunut Elmaan. Hän on ollut niin synkkämielinen viime aikoina. ALLI (viisaana). Minä luulen, että täällä on joitakin asioita vinossa — HANNA. Herran tähden — ALLI. Mutta kyllä minä niistä otan selvän. (Ottaa taskustaan löytämänsä kirjeen.) Tässä minulla on jotakin. HANNA. Mitä sitten? ALLI. Sanon sen Hanna-tädille joskus toiste. Ensin pitää minun tavata Eino — ja ellei hän tule kohta käymään täällä, niin menen Maurille. — Onko sinne pitkä matka? HANNA. Tuon koivikon takana se kartano on. ILMARI (tulee ulkoa). Jahah! Täällä tapaankin — ALLI (pistää nopeasti kirjeen taskuunsa ja tekee vaitiolon merkin Hannalle.) Hst! (Kuiskaa.) Älkää liikkuko paikaltanne! ILMARI. Saanko puhua neiti Ruhalan kanssa kahdenkesken? ALLI (itsetietoisesti). Ette. ILMARI. No — samantekevä! — Te löysitte äsken erään pudonneen kirjeen tuosta pöydän alta. Se on minun. Saanko sen? ALLI (pikkuvanhasti). Sen kirjeen pudotti herra Mauri — ja minä olen antanut sen jo hänelle. Olkaa niin hyvä! ILMARI (huoahtaen helpotuksesta). Ah! Vai niin. Se on hyvä! (Kylmästi.) Onko Elma-neiti kotona? ALLI. Ei, hän on tehtaalla. HANNA (katsoo ikkunasta). Tuossa hän näkyy tulevan. ILMARI. Vai niin. Meillä on vähän kahdenkeskistä — ehkä Hanna-äiti ja neiti — HANNA. Kyllä me — ALLI. Ei! (Hiljaa, nopeasti ja varmasti Hannalle.) Istukaa paikallanne! Me jäämme. ELMA (tulee ulkoa kovin kiihtyneenä, heilutellen sangen navakasti koivusta kuorittua ruoskaa). Vai niin! Täällä te olette — mutta ette tee tehtäviänne — ette hoida virkaanne — ILMARI. Mitä on tapahtunut? ELMA. Onnettomuus! Toiset. Mikä? Herra jesta! Kuinka? ELMA (kävelee kiihkeästi edestakaisin). Minä olen sanonut teille ennen — Notkon ahde on laittamatta. Sitä ei ole tehty. Lautan puomia ei saa pitää auki. Se oli taas äsken auki. ILMARI. No? ELMA. Muuan kuormahevonen pillastui ahteessa — syöksyi lautalle ja — kuorman painosta suinpäin virtaan. HANNA (nousee). Hyvä isä! ALLI (nousee). Kuoliko se? ELMA. Tietysti. ILMARI. Olisin tahtonut erottaa lautturin — mutta holhooja ei antanut — ELMA (pysähtyy). Eikö antanut korjata ahdettakaan — — eikö? (Jatkaa käyntiään.) Ette ollut antanut mitään määräyksiä kenellekään — tässä suhteessa. ILMARI. Minä — ELMA (pysähtyy keskipöydän luona ja iskee raipallaan tulisesti pöytään). Ette! (Jatkaa käyntiään ja'heilahuttaa ruoskaansa.) Tällä minä annoin määräykset lautturille — ALLI. Elma! HANNA. Rakas lapsi! ELMA (istuu vasemmalle puolen pöytää selkä perälle päin). Ei voi olla rakas — eikä hyvä — eikä mitään — kun joka askeleella kohtaa ilmeistä huolimattomuutta ja vääryyttä — ILMARI. Vääryyttä? ELMA (hypähtää ylös). Niin juuri — vääryyttä! On päätetty — ja aina ollut tapa — että alustalaisille — sekä Maurin kartanon että Harjavallan tehtaan alustalaisille annetaan rullapuita ja ripoja ilmaiseksi — mutta minä näin äsken omin silmin, että Varppeen Kustaalle ei annettu rahallakaan — vanhalle miehelle ja alustalaiselle ei rahallakaan. (Kääntyy Ilmariin.) Ja kuka sen on kieltänyt? ILMARI. Luultavasti herra Mauri. ELMA. Minkätähden? ILMARI (ivallisesti). En tiedä. Ehkä siksi, että Kustaa on paha suustaan. On valittanut tehtaalla, ettei hänelle olla kiitollisia, vaikka saa todistella kaikenlaisia Maurin papereita — tietämättä mitä ne ovat. ELMA. Olkoon miten tahansa. Jos Kustaa on syyllinen, rangaistakoon häntä, mutta ei tällä tavalla. (Istuu entiselle paikalleen.) Ja Notkon ahde — ja yövartijan katto — ja monta muuta — tehtaan virkamiehet eivät tee tehtäviään. ILMARI. Minä olen — ELMA (hypähtää taas ylös). Te juuri — ette. Ei kukaan muut kuin Toivo. — (Kävelee.) Ja hän tekee liikaa. Te teetätte hänellä neljäkintoista tuntia vuorokaudessa. ALLI. Voi Toivo rukka! ELMA. Niin juuri — kasvava poika — HANNA. Ei Toivo ole valittanut — ELMA (tiukasti). Mutta minä valitan — minä. (Pysähtyy Ilmarin eteen.) Mies! Ettekö te mitään ymmärrä? ILMARI (tekeytyy rauhalliseksi). Mitä minun pitäisi ymmärtää — paitsi että te olette aivan oikeassa — kaikessa. ELMA. No niin — no. (Kävelee alaspäin.) Menkää siis heti tehtaalle ja antakaa määräykset. ILMARI. Minä en voi antaa— ELMA (iskee ruoskallaan pöytään). Vaiti! Minä en siedä jaarituksia. Lautta on rikki ja uusia onnettomuuksia voi sattua — ILMARI. Minä en sitä voi auttaa. ELMA. Mitä? ILMARI (jonkinlaisella voitonriemulla).. Minä en voi antaa mitään määräyksiä. ELMA (kiivaasti). Mitä se merkitsee? ILMARI. Minut on erotettu. Toiset. Erotettu? ILMARI. Niin. ELMA. Kuka on erottanut? Milloin? ILMARI. Täällähän on vain yksi erottaja — herra Mauri. Ja erottaminen tapahtui täällä — äsken. ELMA. Minkätähden? ILMARI (kohauttaa olkapäitään). Oikku — tai — en tiedä — ELMA (miettien). Vai niin! Hyvä on! Ei teidän tarvitsekaan tietää — tai sanoa. Kysyn ensin Einolta. (Toivo tulee ulkoa.) ELMA. No? Tapasitko työnjohtajan? Sanoitko hänelle? TOIVO. Työnjohtaja soitti herra Maurille — hän tulee kohta käymään tehtaalla, hänellä oli vieraita — ELMA (vitsoo ruoskallaan leninkihän tyytymättömänä). Ainaisia esteitä — TOIVO (Ilmarille). Siellä ulkona odottaa muuan, joka haluaa puhutella isännöitsijää. ILMARI. En minä ole isännöitsijä — kellään ei ole asiaa minulle — eikä minulla kellekään. TOIVO. Sanoi olevan tärkeätä — ILMARI. Kuka se on sitten? TOIVO. Varppeen Kustaa. ILMARI. Vai niin. (Tekee lähtöä vastahakoisesti.) Täytyy ehkä kuulla mitä miehellä —. Näkemiin. (Menee.) ELMA (muistellen). Varppeen Kustaa? Mitä hän sanoikaan —? ALLI. Sanoi, että Kustaa todistelee papereita — HANNA. Että Kustaa sanoo niin — ELMA. Niin — niin! Nyt muistan. ALLI (herttaisesti Hannalle). Kas niin, Hanna-äiti! Nyt saatte mennä askareillenne — HANNA. Onkin jo kiire. (Mennessään Elman ohi.) Vaikka miten olisi — niin koeta pysyä rauhallisena — ELMA (taputtaa Hannaa kädelle, hymyilee). Meneehän tämä ohi. HANNA. Niin — niin. (Menee keittiöön.) TOIVO. Minulla ei sitten kai muuta — ELMA. Ei — mutta istu nyt. (Istuu entiselle paikalleen.) ALLI. Toivohan vie minut koskelle — ja katsomaan tuota ahdetta ja lauttaa. TOIVO. Kyllä. ALLI. Mutta minulla on ensin vähän asiaa Elmalle. Odotatko siellä Hanna-äidin luona? Kutsun sitten. TOIVO. Kyllä. (Menee keittiöön.) ALLI (menee pöydän luo — asettuu polvilleen luolille ja nojaa kyynäspäillään pöytään — hyvin itsetietoisesti ja pikkuvanhasti). Ketä sinä rakastat? ELMA (katsoo Allia pitkään ja purskahtaa sitten nauramaan). Rakastanko minä? ALLI (nyökkää). Tietysti. ELMA (kääntää päänsä poispäin ja nojaa sen käteensä). Ole hupsimatta! ALLI (itsepintaisesti). Pidätkö Einosta? ELMA. Ole nyt! ALLI. Tai isännöitsijästä? ELMA (vähän hermostuneesti). Entisestä! ALLI (levollisesti). Niin — tietysti entisestä. ELMA. Mikähän ihme siinä —? Odotahan! (Nousee ja menee nopeasti puhelimeen soittamaan.) Maurille! — Kiitos! — Onko Eino? Niin on. Kuule — käytkö heti täällä — mitä — onko sulia vieraita — vai niin — no, sitten — kun ehdit — vai niin — olet kohta valmis — hyvä on — terve sitten. (Soittaa kiinni.) ALLI (muuttamatta asentoaan). Siis — sinä rakastat Einoa? ELMA (pysähtyy katsomaan Allia). Mitä ihmettä sinä tyttö —? ALLI (hellittämättä). Istuhan nyt tuohon paikallesi! ELMA (huvitettuna, istuu). No? ALLI. Sinun äänesi oli vallan toisenlainen nyt. ELMA. Kuinka — milloin? ALLI. Kuin äsken — isännöitsijän kanssa. ELMA. Minähän olin aivan suuttunut. Ajattelehan nyt — sellaista huolimattomuutta ja sellaisia onnettomuuksia — ALLI. Niin, niin! Mutta ei puhuta niistä nyt! Tässä voi sattua suurempiakin onnettomuuksia! ELMA (katsoo Allia). Mitä sinä oikein? (Tyytymättömänä.) Älä nyt ole noin itsetietoinen ja pikkuvanhan näköinen! Mihin sinä tahdot tulla? ALLI (yhä samassa asennossa). Odotas nyt — kun minä ensin ajattelen — ELMA (kääntyy taas poispäin). Äsh! Sinä hermostutat minua! Muutenkin olen aivan — tuo hevosen uppoaminen oli kauheata katsella — — näen sen vieläkin. ALLI (nousee). Älä nyt ajattele sitä! Eihän se edes ehtinyt kitua siinä. Eihän? ELMA. Ei. Se meni suoraa päätä upoksiin. Niin raskas kuorma — ALLI. Niin — noh! ELMA. Mutta se vaivaa minua vielä. ALLI. Mutta ei minua — ja minä kiellän sinua sitä ajattelemasta. ELMA (pyyhkii otsaansa). Niin — eihän sille mitään voi. ALLI (toimessa). Ei! (Kiertää pöydän etupuolelle ja istuu pöydälle.) Ja minä tahdon puhua sinun kanssasi paljon syvällisemmistä asioista. Hirveän syvistä ja vakavista. ELMA (ottaa Allin käden, silittää sitä ja hymyilee). Sinä olet hyvin hauska. Minä pidän sinusta. ALLI (vetää pois kätensä). Voi, herra, kuinka sinä olet pintapuolinen! (Nostaa sormensa.) Etkö sinä ymmärrä, että minä puhun rakkaudesta — (melkein kuiskaamalla) — pyhästä rakkaudesta! ELMA (hymyilee). Mitä sinä siitä tiedät? ALLI (naurettavan toivottomasti). No, mutta eihän tässä minusta ole kysymyskään, vaan sinusta. ELMA (hymyillen). Enhän minä rakasta — ALLI (häristäen nyrkillään). Älä nyt kiertele! Kyllä minä tiedän. ELMA. Mitä? ALLI. Että jokainen tyttö sinun iässäsi — rakastaa — niin kauheasti. ELMA. Sinäkin? ALLI (melkein huutaen). Minä puhun nyt sinusta. (Hiljaa.) Hyi, kuinka sinä olet paha! ELMA. No, no, no! ALLI (huokaisten tyydytyksestä). Noh! Minä tahdon vain ensin tietää, kumpi sinua enemmän miellyttää — holhooja vai isännöitsijä — ja sinun pitää se sanoa. ELMA (hetken kuluttua hiljaa). En tiedä. ALLI (nostaa sormensa). Oikein kultavaa'alla punnittuna. ELMA. Ehkä — ehkä Eino — ALLI. Noh — sitten! (Kaivaa taskustaan kirjeen.) Katsos, tässä on muuan kirje. Tämä on isännöitsijän kirjoittama — ja koskee Einoa. ELMA. Miten se on sinulla? ALLI. Älä nyt sotke! Minä löysin tämän. Eino oli pudottanut tuohon noin. Aioin antaa Einolle, mutta — ELMA. Mutta —? ALLI (toimekkaasti). Kun minä en ensi hetkestä sietänyt tuota isännöitsijää, niin — niin ja kun hän oli minulle epäkohtelias, niin minä luin sen. ELMA. Luit sen? ALLI. No, kuka siellä nyt taas tulee? KUSTAA (epäsiistin ja vastenmielisen näköinen mies tulee ulkoa, pysähtyy ovensuuhun). Tuota — tuota — ELMA. Mitä Kustaa asioitsee? KUSTAA. Tuota — eiköhän Maurin herra ole täällä? ELMA. Ei ole. ALLI. Oletteko te Varppeen Kustaa? KUSTAA. Sehän minä. ALLI (hypähtää pöydältä ja menee Kustaan luo). Tekö aina puhutte niistä todistamisista ja papereista? KUSTAA (yskii). Maurin herralle olisi asiaa. ALLI. Hänenkö papereitaan te olette todistanut? KUSTAA. Olenhan minä — syntinen — ALLI. Oletteko te syntinen? KUSTAA. Kaikkihan me. ALLI. Älkää lörpötelkö — minä en ole — eikä kukaan hyvä ihminen. KUSTAA (yskii). Ja minun omaatuntoani on alkanut — ELMA (nousee vaivattuna). Maurin herra ei ole täällä. Osaattehan tien Maurille! ALLI (viittaa kädellään Elmalle). Tapasitteko isännöitsijän tuossa ulkona? KUSTAA. Olihan se siinä. Kysyin häneltä — ALLI. Eikö hän tietänyt sanoa, että Maurin herra ei ole täällä? KUSTAA. En tullut kysyneeksi. ALLI. Ja sitten te päätitte, että nyt on kerrottava naisille täällä joistakin papereista ja todistuksista — ja — KUSTAA. Minä en tahdo enää pitää vääryyttä salassa. ELMA (tiukasti). Kenen vääryyttä? KUSTAA. No, sitä omaa kohtaani minä vain — enhän voi toisten syntejä puhdistaa enkä punnita. ALLI (toruvasti). Emmekä me tahdo tietää teidän synneistänne yhtään mitään. Menkää tiehenne ja sanokaa isännöitsijälle terveisiä. Hyvästi. KUSTAA. Kaikki paha tulkoon päivän valoon. ALLI (avaa oven). Niin juuri! Oikein kirkkaaseen auringonpaisteeseen! Mars! KUSTAA. Omasta tahdostani minä tulin ja omasta tahdostani lähden. ALLI. Ettepäs! Te tulitte isännöitsijän käskystä ja nyt lähdette minun käskystäni. (Ottaa miestä hihasta.) No — hyvällä — noin. (Panee oven kiinni miehen jälkeen.) Noin! ELMA. Mitä ihmettä tämä oli — ja —? ALLI. En tiedä. Enkä minä paljon ymmärrä tätä kirjettäkään. Mutta saadaan kai tästä selvä. (Menee istumaan pöydän luo.) Tule nyt tänne! Istu tuohon! ELMA (istuu entiselle paikalleen). No? ALLI. Tuo isännöitsijä on — — no, no — minä en sano mitä hän on. Mutta minä annan tämän kirjeen sinulle yhdellä ehdolla. ELMA. Millä? ALLI. Sillä — että et anna sitä isännöitsijälle etkä muille — ainoastaan minulle tai Einolle — lupaatko? ELMA. Lupaan — mutta onhan paha lukea — ALLI. Paha ei ole aina paha. — — Tuossa! Ehkä sinä ymmärrät siitä enemmän kuin minä. (Antaa kirjeen Elmalle. Toivo tulee keittiöstä.) ELMA. Ah! (Piilottaa kirjeen nopeasti taskuunsa.) TOIVO. Tässä on sähkösanoma Alli-neidille! ALLI (pelästyy). Minulle? TOIVO (antaa sähkösanoman). Niin — minä kuittasin sen. ALLI. Mitä herran tähden —? ELMA. Rauhoitu nyt ja lue! ALLI (avaamatta). Voi, voi! Mitä nyt on tapahtunut? ELMA (ottaa nopeasti sähkösanoman ja avaa sen, lukee). Tulen viiden junalla. Isäsi. ALLI (riemastuen). Mitä? ELMA. Lue itse! ALLI (ottaa sanoman ja lukee). Tulen viiden junalla. Isäsi. — Hurraa! (Syleilee Elmaa ja kieputtaa häntä ympäri.) Tämäpä lystiä! Häntä juuri tarvittiinkin. Hän ottaa selvän kaikesta. (Kieputtaa Elman vasemmalle alaovelle.) Mene nyt tuonne lukemaan! (Työntää Elman ovesta.) Noin! (Sulkee oven ja nauraa.) Noin! (Toivo katselee iloisena ja nauravana. Alli, yhä nauraen, kieputtaa Toivoakin.) Isä tulee, isä tulee! Ha, ha, ha! (Vaipuu nauraen sohvalle.) TOIVO (iloisena). Te olette mahdottoman herttainen! ALLI (yhä nauraen). Minä olen sinä. TOIVO. Niinkö? ALLI. Ja sinä olet sinä. (Nousee arvokkaana.) Eikö niin — herra Taipale? (Ojentaa kätensä.) Siskonmaljat — mitä? TOIVO (tarttuu Allin käteen). Suurimmalla mielihyvällä. (Suutelee kättä.) Kiitos! ALLI (vähän hämillään). Näetkös nyt, kuinka kaikki asiat ovat tavattoman yksinkertaisia. TOIVO (ottaa molemmin käsin kiinni Allin kädestä ja suutelee sitä vielä kerran tulisesti). Niin ovat — yksinkertaisia. ALLI (vetää pois kätensä). Mutta niitä ei saa uudestaan tehdä monimutkaisiksi. (Istuu sohvaan.) TOIVO. Teinkö minä jotakin sopimatonta? ALLI (nauraa). Et. — Sinä olet kovin hyvä poika — ja (keimaillen) — ei sitä saisi sanoa — mutta — minkäs sille voi — minä pidän sinusta. TOIVO (ottaa tuolin ja istuu). Niin minäkin sinusta — pidän kovin paljon — (innostuen) — jo heti kun sinut näin — ALLI (nostaa sormensa). No, niin, no! Ollaanpas nyt vaiti niistä! — Kun kerran olemme hyviä ystäviä, niin — tehdäänpäs nyt liitto — — TOIVO (keskeyttää haltioissaan). Ikuisesti! ALLI (katselee ensin hämmästyneenä Toivoa ja purskahtaa sitten nauramaan). Luulitko sinä, että minä kosin sinua — mitä — ha, ha, ha? TOIVO (nolona). Minä — vain — ALLI (yhä nauraen). Eihän naiset kosi, miehet kosivat — TOIVO. No, kyllä minä sitten — ALLI (nostaa taas sormensa pikkuvanhasti). Ole nyt vaiti — ja kuuntele! TOIVO. Olen — olen. ALLI. Täällä on sotkuisia asioita — sekaisia kuin — (nauraen) — kuin harakanvarpaat — lankavyyhdessä — ja meidän pitää tehdä ne selviksi. Siksi me teemme liiton — (näpäyttäen Toivoa sormenpäillään polveen) — salaliiton — eikö niin? TOIVO. Kyllä — tietysti, mutta — minä en tiedä juuri mitään näistä — ALLI. Kyllä me vain tiedämme! Kaksi tietää aina enemmän kuin yksi. Ja me alamme heti toimia — ja keskustella — ja tutkia — ja — ja olemme oikeita ovelia salapoliiseja. TOIVO. Mistä me alamme? ALLI. Me alamme siitä, mitä tiedämme. TOIVO. Mitäs minä tiedän — ALLI. No — esimerkiksi -— isännöitsijän erottamisen sinä tiedät? TOIVO. Kyllä, kyllä! ALLI. Ja — Varppeen Kustaan jutut? TOIVO. Kyllä. ALLI. No, näetkös nyt! Siinä on jo kaksi asiaa. Minä tiedän sitten vielä kolmannen — — erään kirjeen — josta näkyy, että isännöitsijä on vehkeillyt Einon vahingoksi. Mutta jätetään se vielä syrjään. Sinä kai olet kuullut Kustaan jutut? TOIVO. Olen. Viime aikoina hän myötäänsä puhuu siitä. ALLI. Mitä se siis oikeastaan on? (Nostaa sormensa.) Tarkkaan — selvästi — ja lyhyesti! TOIVO. Hän väittää todistaneensa erään Maurin herran takaajan nimikirjoituksen — vaikka ei ole nähnyt takaajan kirjoittavan nimeänsä. ALLI (vakavana). Onko se paha juttu? TOIVO. Jos se on tosi, niin se on — nimenväärennys. ALLI. Kuka sen olisi tehnyt? TOIVO. Kustaa viittailee, että — Maurin herra. ALLI. Herra siunatkoon! TOIVO. Mutta — en minä sitä usko. ALLI. Eihän sellaista voi —. Ja kuinka suuri summa —? TOIVO. Vallan viisikymmentä tuhatta. ALLI (masentuneena). Emmehän me — voi, herra sentään — emmehän me tällaisille mitään mahda — minä en luullut — mitä ihmettä me tässä voimme — TOIVO (hiljaisena). Niin — ei suinkaan siihen mitään. ALLI (kuuntelee). Oles hiljaa! Joku tulee! Osaatko lyödä käsiä vastakkain? TOIVO. Osaan. ÄLLI. Nopeasti sitten! (Alkavat erään kansanomaisen käsileikin, jossa lyödään käsiä polviin ja vastakkain toisen käsien kanssa.) EINO (tulee ulkoa, ilmeisesti paremmalla tuulella kuin ensi kerralla tullessansa). Kas, kas! Täällähän on iloinen leikki käymässä. ALLI (nousee). Toivo on vain niin kömpelö, ettei se oikein käy. — Ai — kuule, Toivo! Meidänhän piti mennä koskelle? TOIVO. Niin. ALLI. No, mennään sitten heti, että ehdimme taas asemalle, kun —. (Katsoo kelloaan.) — Ai, ai! Kello on kohta viisi! EINO. Onko Elma kotona? ALLI. On. Tuolla kamarissa. Näkemiin: EINO. Näkemiin — näkemiin! ALLI. Tule, Toivo! (Menevät ulko-ovesta.) EINO (menee kamarin ovelle ja naputtaa). Elma! Oletko siellä? ELMA (sisällä). Täällä olen. EINO. Voitko tulla hetkeksi tänne? ELMA (sisällä). Heti. (Eino kävelee perälle päin, sitten alas pöydän oikealle puolelle. Elma tulee.) Kutsuinkin sinua puhelimella. Ajatteles, sellaisia tapahtumia! EINO. Istummeko tähän? (Viittaa Elmaa sohvalle.) ELMA (menee sohvaan istumaan). Minä olin aivan suunniltani — EINO (istuu tuolille). Olihan se kovin ikävä tapaus! Olen jo antanut määräyksen tiestä ja lautasta — ELMA. Ja yövartijan mökin katosta? EINO. Myöskin siitä. ELMA (vitkaan). Noo — entä Kustaa? Miksi häneltä on kielletty polttopuiden saanti? EINO. Minä en ole kieltänyt. ELMA. Kuka sitten — isännöitsijä sanoi sinun kieltäneen? EINO. Hm! Niinhän hän oli sanonut työnjohtajalle. Kuulin sen äsken. ELMA. Missä tarkoituksessa hän niin teki? EINO. Tokkohan siinä mitään tarkoitusta — ELMA. Usuttaakseen Kustaan sinua vastaan? EINO (hymyilee). Tuskin. Mitä hyötyä hänellä siitä olisi! On kai erehdystä — ELMA. Hän puhuu pahaa sinusta. EINO. Kuka? ELMA. Kustaa. EINO (vähän hermostuneesti). Noo — ei kai se niin vaarallista ole. ELMA. Sinun pitäisi ottaa asiasta selvä ja sitten — jos on syytä — erottaa hänet — EINO (reippaasti). Voimmehan huomenna sitten — ELMA. Pitäisi heti — EINO (nopeasti). Ei, ei! (Hitaasti.) Sitäpaitsi — minä lähetin hänet ylävesille varppia viemään tukkilautoille. ELMA. Niinkö? Luuletko sitten kuitenkin, että isännöitsijä ja Kustaa —? EINO. Mitä? ELMA. Tahdoit erottaa heidät — toisistaan? EINO. Huomenna voivat jälleen yhtyä — (Nauraen.) — vaikka iäkseen. Mutta luulen, että Kustaa kernaammin jää tänne. Isännöitsijä on erotettu. ELMA. Se on siis totta? EINO. On. ELMA (vitkaan). Sinä et ollenkaan neuvotellut minun kanssani? EINO. Ei se olisi asiaa auttanut. Näin täytyi tapahtua. ELMA. Miksi? EINO (hermostuneesti). Hm! Ei sopinut — ei käynyt — ei. (Miettii — sitten rauhallisesti.) Katsohan, Elma, jos joku erotetaan noin äkkiä, on siihen aina vakavat syyt. Varsinkin kun hän on hyvin hoitanut liikkeen asioita — ELMA. Onko hän? EINO. Erinomaisesti. — Mutta me emme enää voineet työskennellä yhdessä. Jälkeenpäin selitän kyllä syyt, mutta nyt en tahtoisi — ELMA. Et tahtoisi syyttää häntä? EINO. En, (Ripeästi.) Ja minä tulinkin luoksesi aivan toisissa tarkoituksissa. ELMA (vilkastuen). No? (Eino vaikenee ja sivelee tukkaansa). ELMA (kehoittaen.) Pitikö sinun sanoa minulle jotakin? EINO. Hm! (Vaikenee.) ELMA. Olen iloinen, jos hyvässä luottamuksessa kerrot minulle — EINO (puristaa nopeasti Elman kättä). Kiitos! (Vähän vaikeasti.) Minä ostin joku aika sitten sinun rahoillasi eräitä »Paja»-osakeyhtiön osakkeita, ja nyt on tuo yhtiö — tehnyt vararikon. ELMA (nyökkää). Hm! Ja minä hävisin — paljonko? EINO. Sinä et hävinnyt mitään. Kävin äsken jättämässä kassaan kahdenkymmenen tuhannen maksuosoituksen — otin osakkeet kassasta — ja heitin uuniin. ELMA. No, mistä sinä hankit —? EINO (pyyhkäisee hermostuneesti tukkaansa). Olen myynyt — Maurin talon. ELMA (hypähtää ylös). Myynyt — perintötalosi! Tämän tähden? EINO (painaa Elman takaisin istumaan). En yksin tämän tähden. Minulla oli siinä vielä — toinenkin velka — isännöitsijälle. ELMA. Niin — niin — EINO. Ja se oli välttämättä maksettava. ELMA. Vaatiko hän sitä? EINO. Ei — ei vielä, ehkä ei ehtinyt — mutta se on maksettava. ELMA (ajatuksissaan). Niin — niin kai. EINO (iloisesti). Oletko pahoillasi, kun tein niin epäonnistuneen kaupan? ELMA (hymyilee väsyneesti). Olen pahoillani sinun tähtesi — ja kotitalosi tähden. EINO (lämpimästi). Minä en sitä surisi enkä siitä välittäisi, jos vain tietäisin — tietäisin — ELMA. Mitä sitten? EINO. Lupaatko, ettet pahastu — jos sanon, mitä toivoisin tietäväni? ELMA (tarjoa kätensä). Lupaan. EINO (tarttuu Elman käteen). Minä toivoisin tietäväni, pidätkö sinä minusta — yhtään — ELMA (hämillään). Mutta, ihme! Enkö minä aina —? EINO (ääni väreilevänä). Niin, toverina —ja ystävänä, mutta enemmän —? ELMA (painaa silmänsä alas). Enemmän —? EINO (yksinkertaisesti ja lämpimästi). Minä olen rakastanut sinua koko ajan — luulen, elämänikäni — ainakin olet ensimmäinen ja ainoa rakkauteni. Sentähden tahdoin välttämättä päästä holhoojaksesi — saadakseni olla lähelläsi. Kaikki tekoni ja toimeni ovat aina tarkoittaneet sinua, kaikki hyvät ja pahat työni olen tehnyt sinua varten — sinun hyväksesi. (Äänettömyys.) En tahdo puhua puolestani — tunnethan sinä minut. Pidätkö yhtään minusta? Rakastatko niin paljon, että — — että luulisit voivasi —? ELMA (hiljaisesti). En ole ennen ajatellut sinua — muuten kuin — kuin — EINO. — kuin holhoojana? Niinkö? ELMA. Niin. EINO. Etkö nyt voisi, kun tiedät —? ELMA (nousee hiljaa). Anna anteeksi! Tämä on niin ihmeellistä — minä en ymmärrä — EINO (nousee). Ei sinun tarvitsekaan nyt heti sitä ymmärtää. (Iloisesti ja herttaisesti.) Mehän olemme vuosikausia olleet yhdessä. Mikä kiire nyt olisi yhtäkkiä —! ELMA (katsoo Einoa silmiin). Tuntuu niin kummalta kuulla sinun suustasi tällaisia sanoja. EINO (hymyilee). Holhoojan suusta —! ELMA (hymyilee). Niin juuri — holhoojan. Tuntuu aivan kuin tämä olisi — olisi — EINO. Mitä sitten? ELMA. — olisi jotakin mahdotonta — en tiedä miten sanoisin — jotakin — rikollista — EINO (nauraa). Rikollistako? Emmehän me ole sukulaisia. ELMA. Ei, ei! Mutta tämä pitkällinen suhde — EINO (nopeasti). Rakas lapsi! Jos se sinua vaivaa — eikä muuta ole esteenä — niin siitä pitää päästä — ja aivan heti. — Minä eroan — ELMA (irroittaa kätensä hiljaa). Niin — en tiedä — ehkei se ole se — EINO. Jos ehkä et —? ILMARI (astuu peräovesta sisään). Anteeksi! Minä kyllä koputin, mutta — ELMA (menee kiirehtimättä vasemmalle ovelle, kääntyy ovella ympäri ja katsoo hetken molempia). Herroilla on ehkä asioita? (Menee kamariin.) EINO (astuu pari askelta alas oikealle, missä kääntyy perälle päin). On meillä vielä yksi asia. Ole hyvä ja tuo tänne velkakirjani. Minä lunastan sen heti. ILMARI (hämmästyy). Nyt heti? EINO. Aivan heti! (Katsoo kelloaan.) Minä olen täällä puolen tunnin kuluttua. ILMARI (katsoo kamarin ovea ja sitten Einoa). Hm! (Menee hitaasti ulos. Eino ottaa hattunsa ja menee keittiöön.) Väliverho. KOLMAS NÄYTÖS. ALLI (tulee keittiöstä ja menee avaamaan ulko-ovea Toivolle, joka tulee sisään). Minä näin ikkunasta, että tulit tännepäin. Ja ajattelin, että jos aiot konttoriin, niin huudan sinut tänne. Tule nyt kahville Hanna-äidin puolelle! Siellä on isä ja Elma — TOIVO. Tuolla ulkona on Kustaa taas. ALLI. Mitä hän tahtoo? TOIVO. Hän tahtoo päästä isäsi puheille. ALLI. Mitä ihmettä hän hänestä tahtoo? TOIVO. En tiedä. — Ajatteles, kuinka omituinen juttu! ALLI. No? TOIVO. Kustaa oli määrätty lähtemään ylävedelle asialle — ja oli jo rannassa valmiina, kun isännöitsijä tuli häntä puhuttelemaan. ALLI. Enkös minä ole haistanut, että heillä on jotakin yhteistä! — Entäs sitten? TOIVO. Senjälkeen — heidän keskustelunsa jälkeen nimittäin — ALLI. Niin, niin? TOIVO. — ilmoitti Kustaa tulleensa sairaaksi — ja asialle pantiin joku toinen. ALLI. Ja Kustaa —? TOIVO. — on nyt täällä — ja tahtoo päästä isäsi puheille. ALLI. Millä ihmeellä me sen estäisimme? Siinä on varmaan jotakin hyvin ilkeätä. TOIVO. Kuules! Nyt hän tulee jo rappusissa. ALLI. Sanotaan, että isä on konttorissa. TOIVO. Sanotaan. ALLI. Ruvetaan tanssimaan — nopeasti — ettei älyä mitään. (Alkaa tanssia Toivon kanssa rallattaen.) KUSTAA (tulee ulkoa). Kas, kas! Täällä tanssitaan — että lattiapalkit katkeavat. ALLI (lopettaa tanssin). Eivät ne katkea. KUSTAA. Lattia vajoo jalkain alta ja katto putoo sisään. ALLI. Mitä se Kustaa höperöi — sen on joku Kustaalle opettanut. Mitä Kustaa tahtoo? KUSTAA. Minä tahdon tavata Ruhalan isäntää. ALLI. Hän on konttorissa. Menkää sinne! KUSTAA. Minä menen. Jatkakaa te vain tanssianne — tulivuoren kupeella! (Menee.) TOIVO. Se mies on aika lurjus. Tekeytyy puolihupsuksi ja uskonnolliseksi — eikä ole kumpaakaan. ALLI. Eikö? TOIVO. Ei, vaan suuri lurjus — se hän on. RUHALA (sileäksi ajeltu, vähän partaa leuan alla, voimakas ja tanakka, tulee keittiöstä). Hanna tulee tänne vähän juttelemaan — jahah —. Toivo ja Alli, menkää sinne Elman seuraksi — meillä on vähän Hannan kanssa — ALLI (hyvin viisaana). Minulla on sitten myöskin hyvin tärkeätä puhumista isälle. RUHALA (hymyilee). Sinulla on aina tärkeyksiä — juttele sinä niistä Toivolle! Se sopii paremmin sinulle — täti! — Noh! Mars matkaan! (Työntää Allin ja Toivon keittiöön.) Noh! Hanna-piikaseni! Kiirehdi sieltä! HANNA (tulee keittiöstä). Se isäntä on niin kiireinen tällä kertaa. RUHALA. Niin on. Istutaan tähän. (Istuu sohvalle.) Hanna tuohon tuolille! HANNA (nauraa). No, niinkuin ripille. RUHALA. Asioista — oikeista asioista minä puhun miesten kanssa, mutta — Hanna on tässä perheessä niinkuin haka veräjässä — ja — ja —. (Äkkiä.) —Onko täällä kaikki oikeassa kunnossa? HANNA. Niin, en minä tiedä mitä lie tehtaalla — RUHALA. Ei Hannan tarvitsekaan sitä tietää. Siitä otan itse selvän. Mutta — entä Elma? HANNA. Minun tietääkseni ei ole mitään erikoista tapahtunut. RUHALA. Mutta hän ei ole kuten ennen. Milloin rauhaton — milloin ajattelevainen — yhtäkkiä iloinen — ja taas synkkä — mitä se on? HANNA. Hm! Se täytyy kai sanoa enolle — ja parempi kai on, ettei hänen tarvitse sitä itse tehdä. RUHALA (ankarasti). No, mitä? HANNA (hymyillen). No, no! Ei se niin kauheata ole. Maurin herra on kosinut Elmaa. RUHALA (hypähtää seisomaan). Soo! (Menee yli vasemmalle ja alkaa kävellä ylös ja alas.) Vai ei kauheata!? Onpa sitä vain siinä kerraksi. HANNA (nousee hämmästyneenä). Minä en ollenkaan ymmärrä isäntää. Maurin herra on paras mies, minkä olen nähnyt. Ja jos Elma hänet ottaa, tekee hän siinä hyvän valinnan. RUHALA (pysähtyy katsomaan Hannaa). Niinkö? HANNA. Aivan varmasti. RUHALA. Kun sinä sen sanot, niin voi siinä olla vähän perää — HANNA. Ei vähän. Se on kokonaan totta. RUHALA (miettii). Hm! Voihan hänellä olla joku hyväkin puoli, vaikka ei sitä uskoisi — HANNA (ihmetellen). Mitä herran tähden —? EINO (tulee ulkoa ja nähdessään Ruhalan jää hämmästyksestä seisomaan ovensuuhun). Tekö — täällä? RUHALA (Hannalle). Hyvä on! Hanna menee vain! Meillä on asioita — (Hanna katsoo pitkään kumpaakin ja menee hitaasti keittiöön.) RUHALA (katsoo Einoa). Sinä et minua odottanut? EINO. Hämmästyin todella. No, tervetuloa! (Menee tervehtimään.) RUHALA (pistää kädet taskuunsa ja kääntyy etualalle päin, nyökäyttäen päätänsä sivulle). Istu tuonne pöydän päähän, minä istun tähän. (Istuu pöydän vasemmalle puolen.) EINO. Minä kyllä — olisin — (Istuu.) RUHALA. Minä puhun. — Tulen suoraa päätä Helsingistä. Olin siellä raha-asioitten vuoksi. (Katsoo Einoa.) Olin Erämoision konttorissa —. (Eino nojaa otsan käteensä.) — Lainahommassani tuli puheeksi myös sitoumukseni. Sain kuulla siellä, että olen yksin mennyt sinulle takaukseen — yksin — viidenkymmenen tuhannen takaukseen, sinulle. EINO (toivottomana). Antakaa minun — RUHALA. Ymmärrätkö sinä? Minä muka olen kirjoittanut takaajaksi — kirjoittanut nimeni viidenkymmenen tuhannen paperiin — EINO. Minä tahtoisin — RUHALA. Sinä tiedät, että minä en ole siihen kirjoittanut. EINO. Puhukaa, jumalan tähden, vähän hiljemmin! RUHALA. Kuka sen on kirjoittanut? EINO (hiljaa). Minä. RUHALA. Niin, tietysti, kukapa muu, siis — nimenväärentäjä — EINO (lyyhistyy häpeästä). Niin. RUHALA (katsoo pitkään Einoa, nousee sitten hermostuneesti ja kävelee kädet selän takana). Herra jumala! Tällainen häväistys! Väärentäjä, kunniaton, roisto — lurjus — EINO (yhä onnettomampana). Niin. RUHALA. Mies, jota olen pitänyt kuin sukulaisena, kuin omana poikana — (Pysähtyy tuolinsa viereen.) — aivan kuin omana poikana! (Hiljaisemmalla ja moittivalla, ihmettelevällä äänellä.) Ja tämä mies, tämä sama rikollinen — hyvin tietäen tekonsa — tämä sitten vielä esiintyy kosijana, kosii Elmaa — EINO (tuskassa). Ooh! RUHALA. Aikoo syöstä onnettomuuteen viattoman naisen, kunniallisesta suvusta. EINO (kohottaen tuskasta väreilevät kasvonsa ja pudistaen päätään). En — en. RUHALA. Et? EINO (puhuu hyvin vaikeasti). En koskaan — Elmaa — onnettomuuteen — RUHALA. Etkö ehkä ole kosinut? EINO. Kyllä — mutta — RUHALA (kiivastuu). No, mikä mutta siinä sitten on? EINO (pyytävästi). Antaako eno — minun — nyt selittää? RUHALA (ivallisesti). Onko tässä vielä jotakin selittämistä? EINO. Saanko puhua? RUHALA. No? EINO. Minä lähetin teille kirjeen, jossa pyysin teitä takaukseen — RUHALA. Ja minä kielsin. EINO. Niin. Mutta minä olin nuori ja kokematon — ja asialla oli hengenhätä — ja minä olin varma, että te ette kiellä ja kun kotitaloni olisi silloin mennyt — niin en voinut odottaa teidän vastaustanne — vaan kirjoitin — ajattelin — onhan se sama jos — jos eno itse — tai minä — kun kuitenkin — oli selvää, että ette te — enempää kuin muutkaan — koskaan tulisi siitä kärsimään — ja minä niin kirjoitin. RUHALA. Ja todistajat? EINO. Todistajat eivät kysyneetkään, he vain todistivat — nimikirjoituksen. RUHALA. Ketkä? EINO. Toinen on jo kuollut — ja toinen on tehtaassa työssä, Varppeen Kustaa. RUHALA. Ja rahat sait Varvikolta? EINO. Niin. RUHALA. Ja otit hänet sitten isännöitsijäksi. EINO. Niin. RUHALA. Tiesikö hän nimenväärennyksen? EINO. Ei. Mutta minä aloin pelätä — alkoi onneton aika — tahdoin tehdä hänet ystäväkseni — tahdoin hiljaisuudessa maksaa lainan — RUHALA. Ja hiljaisuudessa naida rahaa — EINO (hypähtää ylös). En, jumalan nimessä, en — RUHALA. No, miten sitten? EINO (surumielisenä). Minä olen — nyt myynyt sukutaloni — ja maksanut tehtaan kassaan erään häviön, jonka olin aiheuttanut, ja — (ottaa lompakostaan pankkiosoituksen) — ja tässä on maksuosoitus Varvikon lainasta. RUHALA (ojentaa kätensä). Näytä! EINO (vie pöydän editse paperin Ruhalalle). Olen jo pyytänyt häneltä velkakirjaa. Hän tuo sen — tänne — ehkä aivan heti. RUHALA. Hm! (Antaa paperin takaisin.) No niin, tätä myöten — EINO (panee paperin taskuunsa). Sitten tästä ei jää jäljelle — (raskaasti) — muuta kuin itse teko. RUHALA. Teko — niin. EINO (menee istumaan entiselle paikalleen). Niin. RUHALA. Ja — sitten — eroo holhoojatoimestasi — heti. EINO. Lähetin jo kirjelmän holhouslautakunnalle. RUHALA. Hyvä on. EINO. Elmaa ei miellyttänyt, että minä holhoojana — RUHALA. Ei — tietysti — Elmaa ei miellytä, että enää puhutaan naimisesta. EINO (nousee nopeasti). Mitä? RUHALA. Ihmetyttääkö se sinua? EINO (kauhistuen). Oletteko jo sanonut hänelle? RUHALA (nousee). En. Mutta nyt menen sanomaan. EINO (rukoillen). Älkää — älkää — olkaa armollinen — antakaa minun ensin — antakaa minun itseni tehdä se — tehdä tämä tunnustus — ajatelkaa minun tunteitani — niin — ajatelkaa hänen hienotunteisuuttaan — ajatelkaa, miten hän loukkaantuisi, jos joku toinen — KUSTAA (tulee ulkoa). Hyvää päivää! EINO. No? Mitä Kustaa täältä? KUSTAA. On asiaa sille Ruhalan isännälle. RUHALA (menee perälle päin). Minulle? Kuka te olette? KUSTAA. Minä olen Varppeen Kustaa. RUHALA. Soo? — No, mitä te minusta? KUSTAA. Siitä velkakirjasta — ja nimestä minä puhuisin — EINO (pyytävästi). Eno! RUHALA. Myöhemmin — sitten illalla — KUSTAA. Mutta siinä oli väärennetty — RUHALA (kiivaasti). Kuulitteko, mies! Sitten illalla! Menkää nyt! Minulla ei ole aikaa. — KUSTAA (röyhkeästi ja hiljaa). Mutta minä tahdon palkkion — palkinnon tahdon, jos vielä olen vaiti — RUHALA (viekkaasti). Sen saatte — sitten — illalla. Kas niin — (menee Kustaata kohti) — menkää nyt! KUSTAA. Ettekö te edes tahdo kuulla —? RUHALA (kiivaasti). Tällä kertaa en mitään! (Nopeasti ja terävästi.) Mutta jos sitä ennen lörpöttelet muille, niin saat minun kanssani tekemistä. KUSTAA (kavalasti). Eikö isännöitsijällekään? EINO (koskee taskuunsa, jossa on pankkiosoitus). Tämä pitäisi — RUHALA (himokkaasti). Toimita se heti! (Hymyillen.) Ehkä meillä sentään on Kustaan kanssa jotakin tekemistä. Kustaa tulee minun kanssani tänne Hannan puolelle! KUSTAA. Minunkin mielestäni meillä on — RUHALA (avaa oven keittiöön). Mennäänpäs tänne! KUSTAA. Jahah! (Menee.) RUHALA (hiljaa). Ellet saa velkakirjaa Varvikolta, niin joudut linnaan. EINO (pyytäen). Ja ettehän kerro Elmalle? Antakaa minun, ja antaa hänen sitten päättää — RUHALA (kylmästi). Hänen päätöksensä on sama kuin minun — ja se on jo tehty, mutta puhu vain itse, kyllä käsken hänet. (Menee ovelle.) EINO (kauhistuen). Mikä päätös? RUHALA (kääntyy ovelle, katsoo Einoa). Etkö sitä arvaa! (Menee keittiöön.) EINO (seisoo hetken ihan liikkumatta, ojentaa sitten molemmat käsivartensa kohoksi nyrkkiin). Ooh! ooh! (Ottaa täysin kourin kiinni tukastaan; ilmaisten suurinta tuskaa.) Ooh! ooh! (Kävelee hurjana edestakaisin, pysähtyy kirjoituspöydän luona, ja kädet vaipuvat hervottomina alas, mutisee.) Niin'— niin — niin. (Avaa pöytälaatikon hitaasti ja veltosti, ottaa sieltä pistoolin ja pistää taskuunsa, kääntyy sitten keittiön oveen päin ja jää odottamaan.) ELMA (tulee keittiöstä). Eno sanoi, että —. (Huomaa Einon kalpeuden.) Herra siunatkoon — kuinka sinä olet kalpea! Oletko sairas? EINO (puhuu soinnuttomasti). En. ELMA. Tule nyt istumaan! Tänne! Istutko sohvaan? EINO. En. Ole hyvä ja istu! Minä tähän tuolille. (Istuvat.) ELMA. Onko jotakin tapahtunut? EINO. On — paljon on tapahtunut, ja siitä minun pitäisi sinulle kertoa. ELMA. No, mutta eihän senjälkeen — vastahan me juuri tapasimme. — Enonko kanssa? EINO. Kyllä hänenkin — mutta jo aikaisemmin. Minulla on sinulle paljon puhumista. ELMA (herttaisesti). Puhu vain! Kyllä minä kuuntelen. EINO. Minun pitäisi alkaa aivan lapsuudestani — ELMA (hymyillen). Tunnenhan minä sinut jo koulupojasta asti. EINO. Mutta sinä et tunne juuri niitä piirteitä, jotka — et tunne sitä puolta, joka sinulle selvittäisi — (Vähän elävämmin.) Luuletko, että minä olen koskaan rakastanut kotitilaani? ELMA. Sen tiedän ja olen nähnyt niin kymmeniä kertoja, ettei mikään paikka maailmassa ole sinulle ollut sen veroinen. EINO. Niin — juuri niin! Mutta sekään ei riitä. En tiedä — onko se ollut sairaloista vai tervettä, mutta se on ollut minulle niin paljon, että minun mielestäni — se oli olemassa vain minua varten — ja minä sitä varten. Me olimme vain yksi käsite. Tuskin emä on koskaan polkastansa vaalinut hellemmin, mustasukkaisemmin — tai intohimoisemmin. (Alakuloisesti.) Ja tämä kaikki — minun elinehtoni silloin — minun elämäni kaikkeus — oli kerran luisua pois. ELMA. Minä tiedän. EINO. Mutta tiedätkö, että — jos näin voimakkaasti on kiintynyt — näin koko olemuksellaan kiintynyt — niin hädän hetkenä on valmis puolustamaan kaikilla aseilla. ELMA (innostuneena). Kyllä — kyllä! EINO. Vaikkapa väärilläkin. ELMA. Luulen senkin ymmärtäväni. EINO (ottaa Elman käden). Kiitos! (Synkästi.) Nyt alkaa kertomus. (Heidän takanaan pannaan lukittuun oveen avain ja ovi avataan.) ELMA. Siunatkoon! EINO (hypähtää ylös): Mitä tämä on? ELMA (juoksee sohvalta vastakkaiselle puolelle). Mitä nyt? ILMARI (tulee sisään lukitusta ovesta). Anteeksi. (Ivallisesti.) Käytin suorinta tietä. ELMA (suuttuneena). Kuinka te uskallatte? EINO. Tämähän on rauhan häiritsemistä! ELMA. Kuinka te julkeatte siitä kulkea? ILMARI. Tärkeät asiat — (ivallisesti hymyillen Einolle) — erittäin tärkeät. Eikö niin? EINO (hämillään). Niin kyllä, mutta — ILMARI. Minä en mitenkään ole tahtonut loukata Elma-neitiä. Mutta minä luulin, että Eino oli täällä yksin ja odotti minua — pitkästyi odottamaan — tarkoitan. ELMA. Oletko odottanut? Onko teillä — EINO. On — pieni hetki vain. Tehkäämme se niin lyhyeksi kuin suinkin. Anna anteeksi, Elma, sällitkö meidän —! ELMA. Kyllä tietysti, mutta — ILMARI (hyvin kohteliaasti). Minäkin pyydän. ELMA (katsoo pitkään Ilmaria). Kyllä. (Menee kamariin vasemmalle.) EINO (menee vasemmalle puolen pöytää). No — kiirehditään! (Ottaa pankkiosoituksen). Tässä on maksuosoitus koko summalle — viidellekymmenelle tuhannelle — ja koroille — tähän päivään asti, katso itse — aivan tarkalleen laskettuina — ole hyvä. (Ojentaa paperin.) ILMARI (liikahtamatta). En epäile — olethan rehellinen mies — et ole lurjus, kuten minusta sanoit. EINO (hermostuen). Se oli aivan toisessa yhteydessä — ja toinen asia — mitä sitä tähän? Onko sinulla velkakirja? ILMARI. Ei. EINO (hämmästyen). Ei? ILMARI. Ei ole. EINO. Miksi ei? Lupasit tuoda, ja minä tahdon sen nyt lunastaa — ILMARI. Mutta minulla ei sitä nyt ole. EINO. Missä se on? ILMARI. Minä en anna sitä. EINO (suunniltaan). Et anna? Minkätähden et? ILMARI. Se ei ole ihan oikea velkakirja. EINO (melkein tukehtuen). Ei ole — oikea? ILMARI. Siinä on takaajan nimi väärennetty. EINO (ottaa kiinni tuolista). Väärennetty — ILMARI. Niin, sinä olet sen väärentänyt. EINO (huohottaen). Kustaako kertoi? ILMARI (hymyillen ivallisesti). Ei, minä tiesin sen jo silloin, kun sen sain. EINO (kuiskaten käheästi). Ja kuitenkin otit sen! ILMARI. Otin. EINO. Mitä varten? ILMARI (nauraa). Minua huvitti. EINO (kähisten). Sinua huvitti! Sinua huvitti saattaa minulle vahinkoa. Sinua huvitti sitoa minun käteni — sinua huvitti saada yli-ote. — Kaiken sen tiedän — mutta minkätähden, sano se — minkätähden? ILMARI (kohauttaen olkapäitään). Eikö huvittaminen riitä. EINO. Ei — ei konnantöihin. ILMARI (ivallisesti). Ehkä ei — sinähän sen tiedät. EINO (iskee tuolin lattiaan). Roisto! ILMARI (kylmästi). Minä pyydän — ei mitään arvonimiä! Sinä jakelet niitä liian auliisti. Säästä joku itseäsikin varten! EINO. Syy! Sano syy! ILMARI. Olin ennen käynyt tehtaalla — näin ja oivalsin kaikki mahdollisuudet täällä. Tiesin, että voisin hoitaa näitä laitoksia paremmin kuin sinä. Tahdoin vakiinnuttaa asemaani, kun kerran — (hymyillen) — kun kerran — EINO. Mitä? ILMARI. — tarjosit minulle niin erinomaisen tilaisuuden — (terävästi katsoen Einoon) — sillä — enhän mitään sinulta pyytänyt — enhän? EINO. Et — et. (Pyyhkien otsaansa.) No, ja — mitä olet nyt sitten voittanut? ILMARI. Kaikki. EINO (hermostuen). Sana! Tyhjä sana! Sisältää kaikki eikä mitään! Mainitse päämäärä, jonka olet saavuttanut, niin — saamme punnita — painaako se yhtä paljon kuin tämä — tämä — konnantyö. ILMARI (lyö nyrkkinsä pöytään). Roisto! — voisin minäkin sanoa. EINO (rukoillen). Sinä et tunne syitä — et olosuhteita — et vaikuttimia — et tunne mitään — et tahdo tuntea mitään — mikä vaikutti minuun — eikä sinun tarvitsekaan — ei ollenkaan. — Ole armelias — tässä on — ota rahasi korkoineen — ota — ja anna minulle velkakirja — ja jos tahdot ylimääräistä korvausta, niin — niin sano vain. ILMARI (tekee ehkäisevän liikkeen kädellään). Maltahan! EINO (henkeänsä pidättäen). No? ILMARI (kavalasti). Sinä olet rakastunut? EINO (lämpimästi, aivan kuin oljenkorteen tarttuen). Niin — minä olen rakastunut — minä olen — ajattelehan nyt — ja ole inhimillinen — ole armelias — minä rukoilen sinua — minä rakastan, minä jumaloin — ILMASI. Elmaa? EINO. Niin, tietysti — ajattelehan — ihaninta naista, minkä jumala on luonut — ja sinä olet näin säälimätön, vaikka — vaikka minä rakastan häntä — rakastan kaikesta — ILMARI (kylmästi). Niin minäkin — ja olen kosinut häntä. EINO (jää tuijottamaan Ilmaria). Sinä? ILMARI. Niin — minä. (Äänettömyys.) EINO (soinnuttomalla äänellä). Sinä et siis — anna velkakirjaa? ILMARI. En. EINO (mielipuolisesti). Mutta minä otan sen sinulta — otan väkisin — vaikka — minun pitäisi — sinut ampua. ILMARI (panee kädet ristiin rinnallensa). Turha vaiva! Silloin joutuisit vankilaan kahdenkertaisesta syystä. EINO (aivan kuin houreessa). Eno myöntää — kyllä eno myöntää, kun pyydän — ILMARI. Myöhäistä! Hän paljasti asian jo Erämoisiossa, ja Kustaa todistaa. Nimismies on kohta täällä. Olen kutsunut hänet tänne puhelimella. EINO (vaipuu tuolille aivan herpautuneena). Lopussa — kaikki — lopussa! (Hengittää raskaasti.) Ja jos teet kaiken tämän rakkaudesta — yhtä suuresta rakkaudesta — kuin — mistä — ehkä minä — olisin tehnyt — ja olen tehnyt — suuren rikoksen, niin — niin — jumala sinulle suokoon anteeksi! (Nousee vaivaloisesti.) Minä en sano sinua roistoksi enkä konnaksi, sillä — sillä — (horjuen) — näin voi tehdä — ainoastaan — ystävä. (Menee hoiperrellen oikeanpuoliseen, lukittuun huoneeseen ja sulkee oven. Ilmari seisoo liikkumatta, nostaa vasemman, käden ylös ja sivelee otsaansa.) ELMA (syöksyy sisään hurjana ja puhuu aivan kuin hampaitten välitse). Kurja, kehno raukka — elukka, peto! ILMARI (sävähtäen). No, mutta Elma-neiti! ELMA. Vaiti — konna! Minä kuulin kaikki — minä ymmärrän kaikki. (Heittää Ilmarin rypistyneen kirjeen.) Olen lukenut tuon roistokirjeesi — (Kuuluu laukaus huoneesta, minne Eino meni. Elma parkaisee.) Herra jumala! (Syöksyy sisään oikealle.) Eino! Rakas Eino! ILMARI (kauhistuen). Ampuiko hän? ELMA (kamarissa). Oi — jumala meitä armahtakoon! Rakas, rakas Eino! ILMARI (menee lähelle ovea, mutta ei sisään). Mitenkä on? ELMA. Oma armas rakastettuni! Oi, Eino — Eino kallis! ILMARI (huutaa räikeästi, menemättä sisään). Mitenkä on? ELMA (syöksyy raivoisana ovelle). Ooh! Sinä! (Juoksee kirjoituspöydän luo, ottaa sieltä pistoolin, piilottaa sen selkänsä taa ja menee keskipöydän vasemmalta puolella etualalle.) Mene sisään! (Hurjana kuin mielipuoli.) Mene sisään katsomaan! ILMARI (tahdottomana). Kyllä — kyllä. (Menee sisään.) ELMA (astuu lähelle ovea). Katso taaksesi — murhaaja! ILMARI (kamarissa). Mitä nyt? Pistooli! Elma! Mitä tämä on? ELMA. Tämä on — kuolleen tervehdys — (laukaisten) — ja tuomio! (Heittää pistoolin kamariin.) KAIKKI MUUT (syöksyvät keittiöstä). Mitä? Mitä nyt? Jumalan nimessä! Mitä on tapahtunut? (Ruhala ja Toivo menevät kamariin. Elma horjuu vasemmalle, nojaten pöytään.) RUHALA (kamarissa). Molemmat kuolleet! HANNA (lankee polvilleen). Herra armahda! ALLI. Molemmat! RUHALA (tulee kamarista). Molemmat! TOIVO (tulee kamarista ja menee Allin luo). Kaikkivaltias jumala! RUHALA (matalasti ja synkästi Elmalle). Kaksintaisteluko? ELMA (tuskin voiden seistä). Niin — kaksintaistelu. Väliverho. *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSINTAISTELU *** Updated editions will replace the previous one—the old editions will be renamed. Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright law means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg™ electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG™ concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for an eBook, except by following the terms of the trademark license, including paying royalties for use of the Project Gutenberg trademark. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the trademark license is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. Project Gutenberg eBooks may be modified and printed and given away—you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. START: FULL LICENSE THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg™ mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase “Project Gutenberg”), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg™ License available with this file or online at www.gutenberg.org/license. Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg™ electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg™ electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg™ electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg™ electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. “Project Gutenberg” is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg™ electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg™ electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg™ electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation (“the Foundation” or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg™ electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is unprotected by copyright law in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg™ mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg™ works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg™ name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg™ License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg™ work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country other than the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg™ License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg™ work (any work on which the phrase “Project Gutenberg” appears, or with which the phrase “Project Gutenberg” is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook. 1.E.2. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase “Project Gutenberg” associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg™ trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg™ electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg™ License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg™ License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg™. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg™ License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg™ work in a format other than “Plain Vanilla ASCII” or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg™ website (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original “Plain Vanilla ASCII” or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg™ License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg™ works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg™ electronic works provided that: • You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg™ works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg™ trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, “Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation.” • You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg™ License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg™ works. • You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. • You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg™ works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg™ electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the manager of the Project Gutenberg™ trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread works not protected by U.S. copyright law in creating the Project Gutenberg™ collection. Despite these efforts, Project Gutenberg™ electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain “Defects,” such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the “Right of Replacement or Refund” described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg™ trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg™ electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you ‘AS-IS’, WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg™ electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg™ electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg™ work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg™ work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg™ Project Gutenberg™ is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg™’s goals and ensuring that the Project Gutenberg™ collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg™ and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation information page at www.gutenberg.org. Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non-profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation’s EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state’s laws. The Foundation’s business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation’s website and official page at www.gutenberg.org/contact Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg™ depends upon and cannot survive without widespread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine-readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit www.gutenberg.org/donate. While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate. Section 5. General Information About Project Gutenberg™ electronic works Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg™ concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For forty years, he produced and distributed Project Gutenberg™ eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg™ eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our website which has the main PG search facility: www.gutenberg.org. This website includes information about Project Gutenberg™, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.